Pääkirjoitus (04/2016): Opetussuunnitelma uudistuu – muuttuuko koulu?

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.

Tänä syksynä alakouluikäiset lapset ovat käyneet koulutielleen uudenlaisissa tunnelmissa. Vuonna 2014 hyväksytyt opetussuunnitelman perusteet (Opetushallitus, 2014) sekä niiden varaan rakennetut kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat astuivat voimaan 1.–6.-luokkalaisten osalta elokuun alussa. Monet koulut pohjustivat siirtymää varsin perusteellisesti kevätlukukauden aikana keskustelemalla muutoksista sekä oppilaiden että vanhempien kanssa. Uudistuksia on tehty paitsi oppisisältöihin ja niiden rytmitykseen, myös yleisiin periaatteisiin, jotka ohjaavat koulun kaikkea toimintaa. Koulun toimintakulttuurin merkitystä ja laaja-alaista, oppiainerajat ylittävää osaamista korostetaan aikaisempaan verrattuna huomattavan paljon. Koulun kasvatustehtävä nähdään vähintäänkin yhtä tärkeänä kuin opetustehtävä, ja lasten psyykkisen hyvinvoinnin kehityksen tukeminen on tärkeä osa kasvatustehtävää. Oppilashuolto nähdään kiinteänä osana koulun kaikkea toimintaa, ja sille on yksilöihin kohdistuvan työn lisäksi määritelty paljon kouluyhteisöön liittyviä tavoitteita.

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.