Tieteelliset artikkelit

Suomalaislasten lukivaikeuden pitkittäistutkimus syntymästä kouluikään

12-06-11

Heikki Lyytinen, Timo Ahonen, Matti Leiwo & Paula Lyytinen

Jyväskylän yliopiston psykologian ja suomen kielen laitosten sekä Niilo Mäki Instituutin (NMI) tutkijoiden yhteistyönä on vuosina 1993-2011 viety läpi maailmalla Jyväskylä Longitudinal Study of Dyslexia (JLD) ja Suomessa Lapsen kielen kehitys (LKK) nimellä tunnettu seurantatutkimus. Esittelemme tässä Psykologia-lehden teemanumerossa laajasti lukivaikeustutkimusta ja hankkeemme tuloksia niin uuden tiedon kuin käytännön toimenpiteiden näkökulmista.

Johdanto

LKK-hankkeessa on toistuvin mittauksin seurattu monimuotoisesti kahtasataa, valintakriteerit täyttänyttä, vuosina 1993-1996 Jyvässeudulla syntynyttä lasta syntymästä murrosikään. Tavoitteena on ollut selvittää lukivaikeutta edeltäviä kehityksellisiä tekijöitä. Puolella seuratuista lapsista on familiaalinen, suvussa kulkeva lukivaikeuden riski (esim. Halgren, 1950; van der Leij, ym., 2001).

Familiaalisen riskin lapset ovat tilanteessa, jossa ongelman ilmaantumisen todennäköisyys vaihtelee aiemman tutkimuksen perusteella 30 ja 60 prosentin välillä riippuen miten tiukasti lukivaikeuden esiintyminen suvussa ja sen ilmeneminen seuraavan sukupolven lapsella on määritelty (Lyytinen ym., 2003).LKK:ssa vanhempien valintakriteerinä oli mittauksin tunnistettu lukivaikeus vanhemmalla, joka lisäksi tunnisti ainakin yhden lähisukulaisensa, jolla on tai on ollut lukivaikeus. Näin määritellyn familiaalisen riskin perheisiin syntyneistä lapsista puolet kohtasi lukemaan oppimisen tavallista vaikeampana ja runsaalle neljännekselle siitä koitui suhteellisen pysyväksi jäänyttä haittaa, kuten teemanumeron aloittavassa artikkelissa kuvataan.

Tutkimuksemme osoittavat, että lukivaikeudet ovat ennustettavissa ja tutkimustuloksia hyödyntämällä lapselle pystytään antamaan tukea jo ennen kouluikää. Tuen tarpeen arviointiin näyttäisivät riittävän suhteellisen yksinkertaiset menetelmät, vaikka tarkan kuvan saaminen houkutteleekin tarkastelemaan koottua aineistoa kokonaisuudessaan. Lasten kehityksen seuranta kohdistui hankkeessamme erityisesti kielitaidon osa-alueisiin, mutta myös muun muassa vuorovaikutustaitoihin ja motoriikkaan. Käytettyjen menetelmien kirjo oli laaja. Mukana oli psykofysiologisia rekisteröintejä, neuropsykologista arviointia, käyttäytymisen havainnointia, psykologisia testejä sekä vanhempien ja opettajien antamia lapsen kehitystä ja oppimisympäristöä koskevia tietoja. Opiksi otettavaa on yhtä hyvin psykologian, erityispedagogiikan kuin puheterapiankin ammattikäytäntöihin.

Suomalaisen lukitutkimuksen haasteita

Teemanumeron aloittaa NMI:n tutkija Mikko Aro ja LKK:ssa alusta lähtien mukana olleet Kenneth Eklund, Paavo Leppänen ja Anna-Maija Poikkeus. Heidän artikkelinsa kertoo, miten tutkimuksen piiriin tulleiden tunnistus riskiryhmään ja vertailuryhmään määriteltiin vanhempia koskevan lukutaitoarvion perusteella ja suvussa kulkevia ongelmia (so. familiaalisuutta) koskevan tiedon pohjalta. Toisena haasteena on ollut määritellä se lukemaan oppimisen vaikeuksien aste, jonka perusteella riskin toteutuma, eli lapsen lukivaikeus, tai ongelmaton eteneminen todetaan kouluiässä.

Artikkelissa esitetään tarkasti myös ne keinot, joilla suomalaislasten lukivaikeuksien profiilit voidaan kouluiässä kuvata. Tämä tietämys on psykologinkin tietoon tuotuna erittäin tärkeää siksi, että pääasiassa englanninkieleen perustuvan dysleksiatutkimuksen kriteeristö ei sellaisenaan sovellu meille. Suomessa lukutaidon vaativin haaste on riittävän lukusujuvuuden saavuttaminen eli lukutaidon vaihe, johon englanninkielisen lukemisen tutkimus on vasta viime vuosina kiinnittänyt huomiota. Lukutaidon perusteiden ydinosaaminen, parinkymmenen suomenkielen kirjain-äänne yhteyden mieleen tallennus, onnistuu sinnikkäällä harjoittelulla suhteellisen varhain myös useimmille niistä, joille sujuvaan tiedonhankintaan riittävän lukutaidon hankkiminen vaatii pitkällistä ponnistelua.

Ero peruslukutaidon hankinnassa englannin ja suomen välillä on tuntuva. Englannin kielessä lukijan on opittava arviolta pari tuhatta puhutun ja kirjoitetun kielen yhteyttä pystyäkseen suomen kielen tarkan lukijan tarkkuustasoon sanan kuin sanan lukemisessa. Tähän pääosa suomalaislapsista yltää jo ensimmäisen lukukauden aikana. Englannin kirjoitusjärjestelmä ei ole suomen tavoin johdonmukainen kirjaimen ja äänteen tasolla. Artikkeli osoittaa miten kova haaste meillä oli 1990-luvun alussa, kun jouduimme valitsemaan seurattavat riskilapset määrittelemällä vanhemmalla ilmenevä lukivaikeus. Tietämystä hallinneen englannin ja läpinäkyvien ortografioiden (kuten suomi, saksa, espanja ja italia) välinen valtava ero lukemaanoppimishaasteessa alkoi valjeta vasta 1990-luvun aikana vetämässäni (HL) kuudentoista eurooppalaisen maan COST A8 hankkeessa.

Lukivaikeuden kielellisiä taustatekijöitä

Tutkimushankkeemme on osoittanut, että lapsen kielen kehitykseen liittyy varhaisia riskin ennakkomerkkejä, mutta ne huomataan käytännössä usein vasta vähän myöhemmin. Noin vuoden iästä lähtien alkaa ilmaantua vihjeitä, joiden perusteella voidaan erottaa familiaalisen riskiryhmän sisältä ne lapset, jotka tulevat kohtaamaan myöhemmin lukemisen vaikeuksia (ks. yksityiskohtia Lyytinen ym., 2008). Kielitieteellisestä näkökulmasta tehty puheen kategorista havaitsemista testaava kokeellinen tutkimuksemme esimerkiksi osoitti, että jo kuuden kuukauden ikäisillä riskiryhmän lapsilla voidaan havaita vaikeus kuulla äänteen kestoa (Richardson ym., 2003). Näissä kokeissa vauvalta voitiin pään kääntämisen ehdollistamiseen perustuvalla mittauksella todeta riskiryhmän vauvojen puutteellinen valmius erottaa pitkä äänne lyhyestä. Ilmiö lienee varhaisin merkki siitä, miksi lukivaikeuden kohdanneet kouluikäiset eivät pääse eroon kaksoiskonsonanttivirheistään – he eivät tunnista lyhyen ja pitkän äänteen kestoeroa.

Tämän teemanumeron toinen ja kolmas artikkeli esittelevät tarkemmin lukivaikeuden kielellisiä taustatekijöitä, joita voidaan havainnoida jo lapsen ensimmäisistä elinpäivistä lähtien. Paula Lyytinen kirjoittaa psykologisesta näkökulmasta varhaisen kielen kehityksen lukutaitoa ennakoivasta merkityksestä empiirisine tuloksineen. Artikkeli kertoo varhaisimmista, ääntelyä (0–12 kk) koskevista tuloksista sekä siitä, miten puheen tuoton ja ymmärtämisen (12–30 kk) viivästynyt kehitys ennakoi yhdessä riskistatuksen kanssa paitsi puheen kehityksen kulkua myös lukutaidon oppimisessa kohdattavia haasteita. Seuraavaksi Matti Leiwon johtama kielitieteilijäjoukko esittää Pirjo Kuljun, Päivi Torvelaisen, Ville Pekosen ja Matti Leiwon kirjoittaman käsitteellisemmän pohdiskelun niistä puhutun kielen tekijöistä, joiden kautta myös kirjoitetun kielen haltuunottovalmius saa lähtökohtaista näkymää.

Lukivaikeuden selityksiä

Teemanumeron seuraavissa neljässä artikkelissa avataan lukivaikeuden mysteeriä monesta näkökulmasta. Tutkimuksissamme on osoitettu, että lukivaikeuden ensimerkkejä voidaan havaita herätevasteisissa jo vastasyntyneiltä 3–5 päivän iässä (Guttorm ym., 2005). Teemanumerossa lukivaikeuden selityksiä koskeva kokonaisuus aloitetaankin aivotutkimuksesta, jota Paavo Leppäsen ja Jarmo Hämäläisen artikkeli esittelee sekä käsitteellisesti että empiirisesti. Se osoittaa, miten ensimerkit poikkeavuudesta aivojen herätevasteissa tulevat esiin jo ennen kuin ympäristöllä on ehtinyt olla vaikutusta. Leppäsen ja Hämäläisen puolen vuoden ikäisiltä vauvoilta saamien tulosten kuvaus rikastaa näkymää siitä, miten myöhemmin lukivaikeuksia kohtaavien lasten hyvin varhaisia auditorisia havaintoja pohjustava aivotoiminta eroaa muista ja myös ennustaa tulevia lukemaan oppimisen haasteita. Näiden tulosten ja muiden foneemisen keston hahmottamisen vaikeuksia koskevien tutkimustemme (Richardson ym., 2003) perusteella olemme päätyneet tulkitsemaan lukivaikeuden prekursoriksi eli sitä ennakoivaksi ja kausaalisesti sitä selittäväksi tekijäksi puheenhavaitsemisprosesseissa ilmenevän synnynnäisen ongelman. Tämä tulkinta on sopusoinnussa edellä kuvattujen, riskilasten varhaista kielenkehitystä ja erityisesti puheen vastaanoton vaikeuksia osoittavien tulosten kanssa.

Tyypillisimmin lukivaikeuden selitystä on haettu lukivaikeutta ennakoivista tekijöistä. Englanninkielisessä kirjallisuudessa on erityistä huomiota kiinnitetty fonologisiin häiriöihin, eli vaikeuksiin saavuttaa foneemista tietoisuutta. Suomalaiselle saattaisi luontua paremmin termi fonologinen herkkyys, jonka käytöllä vältetään kirjaintuntemuksen tuoma foneemisen tietoisuuden suora assosiaatio lukemaan oppimiseen. Foneeminen tietoisuudesta häiriöistä puhuminen lukutaidon esteenä tuntuu triviaalilta (=lukemaan oppimisen vaikeus), koska se on suoraviivaisesti lukemaanoppijan opettelun kohde, jota tavoitellaan opettelemalla kirjainten vastinäänteet. Fonologisen herkkyyden puute voi tehdä vaikeaksi esim. äänteiden erottelun toisistaan. Jo todettu tyypillinen vaikeus suomessa on lyhyen ja pitkän äänteen erottamisvaikeus, kuten opimme tämän teemanumeron artikkeleista.

Jarmo Hämäläisen ja Paavo Leppäsen kirjoittamassa artikkelissa tiivistetään kokeiden tuloksia ja esitetään puheen havaitsemista koskevien tulkintojen taustaksi mahdollisuutta, että lukivaikeuden perimmäisenä syynä voisikin olla – ainakin joissakin tapauksissa ja vähintään yhtenä tekijänä – ei pelkästään puheääntä, vaan yleensä auditorisia havaintoja heikentävä poikkeavuus. Auditorisen häiriön mahdollisuudesta saadaan viitteitä jo vauvaiän herätevastetutkimuksesta. Samalla menetelmällä tehdyt kokeet puheääniärsykkeillä, jotka eroavat sisältämänsä äänteen keston osalta, tuovat myös esille riskiryhmän ja verrokkiryhmän eroja.

Seuraavaksi Riitta Pennalan, Jarmo Hämäläisen, Paavo Leppäsen ja Ulla Richardsonin artikkeli pureutuu erityisesti äänteen keston havaitsemisen merkitykseen. Kiinnostava tulos on se, että foneemisen keston havaitseminen näyttää täydentävän lukivaikeuden ilmaantumisen selitysmallia vielä sen jälkeen, kun kaikkien yleisesti tunnettujen ennustemuuttujien osuus on huomioitu. Tulosta voitaneen tulkita niin, että osalla – ei kaikilla – suomalaislapsista foneemisen keston havaitseminen osoittaa muita mittareita osuvammin juuri sitä kognitiivisen arkkitehtuurin kohtaa, joka heijastelee lukemaan oppimiseen liittyvää fonologisen herkkyyden vajetta.

Myös tuottavan puheen puolelta saadaan lukivaikeuteen liittyviä merkkejä. Vakuuttavimpia ovat tulokset nimeämisen sujuvuuden ennusvaliditeetista, jota Paula Salmi ja Minna Torppa tarkastelevat artikkelissaan. Joillakin lapsilla ilmenee takeltelua heidän pyrkiessään nimeämään tuttua visuaalista kohdetta. Vaikka tätä ilmiötä on liitetty fonologiseen häiriöön, eivät tyypilliset fonologiset häiriöt ja tällaiset nimeämissujuvuuden häiriöt aina ilmene samoilla tutkittavilla. LKK:ssa nimeämisen sujuvuus ilmenee konkreettisesti myös kehityksellisenä ilmiönä, joka erottuu omaksi lukivaikeutta ennakoivaksi kehityspolukseen mallinnettaessa kielellistä kehitystä rikkaalla aineistolla (Lyytinen ym., 2006). Paula Salmen ja Minna Torpan väitöskirjoissa ilmiöön on pureuduttu syvemmin ja heidän artikkelissaan tuodaan esiin vahvaa näyttöä lukusujuvuuden saavuttamisen ennustevaliditeetista. Havainnot vahvistavat alan suomalaisen pioneerin, Tapio Korhosen, väitöskirjassaan parikymmentä vuotta sitten kirjaaman havainnon, mikä sittemmin on tunnistettu toistuvasti etenkin johdonmukaisten kirjoitusjärjestelmien lukijoille haastetta tuovaksi häiriöksi. LKK:n lapsista niillä, joilla lukemaan oppimisessa on ollut merkittävää vaikeutta, nimeämisongelma ilmeni kymmenkunnalla, ja kuten sanottua, osalla ilman samanaikaista fonologisen herkkyyden vastaavaa poikkeavuutta.

Yllättäen kansainvälisessä kirjallisuudessa ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota siihen, että familiaalisella (geneettisellä) riskillä ja ympäristövaikutuksilla voi olla myös merkittäviä yhdysvaikutuksia, jotka kyseenalaistaisivat geneettistaustaisten kehityshäiriöiden predestinoivaa roolia oppimisvaikeuden kohtaamisessa. Tämä problematiikka saa ansaitun sijansa Minna Torpan, Marja-Leena Laakson ja Anna-Maija Poikkeuksen artikkelissa. Varsinaiseksi lukivaikeuden selittäjäksi ympäristötekijät eivät suomalaisessa ympäristössä yksin pääse, vaikka lukutaito voi kiistatta siitäkin syystä jäädä saavuttamatta, kuten olemme viimeaikaisissa hankkeissamme Afrikassa voineet todeta. Voitaneen sanoa, että ympäristötekijöillä (hyvillä lukemaanopettelujärjestelyillä) voidaan geneettisistä lähtökohdista kumpuavia lukemaan oppimisen vaikeuksia merkittävästi vaimentaa. Lapsen luonnollinen lukemisharrastukseen kannustava ympäristö voi auttaa häntä tavoittamaan lukutaidon edellyttämiä valmiuksia sellaisella tavalla, että geneettiseen riskiin liittyvät haasteet tulevat kouluiässä vaimeampina vastaan.

Tutkimuksesta kentälle

Teemanumeron lopuksi tuodaan esiin tutkimuksen tuomia ehdotuksia sovellettavaksi myös psykologiseen ammattikäytäntöön. Aluksi Anne Puolakanaho ja Ritva Ketonen arvioivat fonologisen tietoisuuden ja herkkyyden arvioinnin merkitystä lapsen tuen tarpeen tunnistamisessa. Äänteen ja kirjaimen välitön suhde saa tutkijan kysymään, mikä onkaan kirjoitetun kielen (kirjainten ja niiden vastinäänteiden) ja puhepohjaisen äännetietoisuuden suhde "syynä" ja "seurauksena" suomen kielessä? Arkipäivässä kirjaimet tulevat varhain tutuksi suomalaislapselle. LKK-lasten tavanomaisella tavalla lukemaan oppivat lapset osasivat 4,5-vuotiaana keskimäärin kymmenen kirjaimen nimen¹. Kirjaimet alkavat houkutella lasta liittämään niitä tuttujen henkilöiden nimien mukaan ("A on Anun kirjain"), mikä kääntää huomiota nimen alun ja kirjainnimen yhteyteen ja synnyttää kirjainten avulla äännetietoisuutta.

Silti fonologisesta häiriöstä puhumiseen lukivaikeuden selittäjänä sisältyy suomalaisellekin huomionarvoinen vihje, joka aukeaa helpommin, jos ilmiötä tarkastelee fonologisena herkkyytenä, eli helppoutena, jolla lapsi erottaa puheäänteitä toisistaan ja puheäänivirrasta. Jos äänteitä ei erota toisistaan ei voi myöskään yhdistää niitä luotettavasti kirjoitettuihin vastineisiinsa. Fonologisesti herkälle lapselle puheäännemaailma on selkeä, äänteet eivät sekoitu ja kunkin kirjaimen äännevaste voi tallentua mieleen ilman ylimääräistä harjoittelun tarvetta. Useimmiten vaivaa koituu aluksi vain siitä, etteivät lähekkäiset äänteet (esim. /n/ ja /m/, joissa lähekkäisyyttä on sekä äänne- että kirjoitusasussa) erotu toisistaan. Tarkkaavaiselle lukijalle saattaa tässä kohden tulla mieleen edellä mainittujen varhaisten ERP-havaintojen esiintuomat havainnot auditorisen prosessoinnin eroista; esiintyvä synnynnäinen variaatio saattaa olla taustana fonologisen herkkyyden variaatiolle.

Vaikeus erottaa äänteitä toisistaan on samaa juurta kuin kirjaintietoisuuden saavuttamisen haastavuus. Näin kirjaintietoisuuden kehityksestä tulee mielenkiintoinen ja hyvin yksinkertainen mitta lukemaan oppimisen haastavuutta ennustavana vihjeenä. Anne Puolakanaho tarkastelee seuraavaksi Anna-Maija Poikkeuksen kanssa kirjaintietoisuuden sopivuutta konkreettina keinona psykologin työkalupakkiin tuen tarpeessa olevien lasten tunnistamiseksi.

Kaksi viimeistä artikkelia paneutuvat tärkeimpään kysymykseen: mitä tuen tarpeessa olevaksi todetun lapsen auttamiseksi on tehtävissä? Kun LKK-tutkimuksen tulokset osoittivat, että tuen tarpeessa olevan lapsen varhainen tunnistus on mahdollista, tuli luonnollisesti eteen kysymys: entä sitten? Vastaukseksi siihen luotiin Ekapeli. Se harjoittaa puuttuvaa fonologista herkkyyttä lasta koukuttavalla, pelinomaisella harjoittelulla. Harjoittelutavan lyhin mahdollinen selitys on "systemaattinen fooniksi" eli järjestelmällinen puhutun ja kirjoitetun kielen suhteiden harjoittelu. Oppimisen kannalta välttämätön toistaminen on muotoiltu lapsen kiinnostusta ylläpitävään muotoon. Pelin vaikuttavuudesta on saatu lupaavia tuloksia, kuten Juha-Matti Latvalan ja Heikki Lyytisen artikkeli pyrkii osoittamaan.

Alkuvaiheen lukemaan oppimisen ongelmia seuraa usein toinen ongelma: sanantunnistuksen jääminen työlääksi ja hitaaksi, mikä ei ole omiaan motivoimaan lukutaidon edelleen kehittymisen kannalta välttämättömään omaehtoiseen lukemiseen. Mikään taito ei muutu sujuvaksi ilman harjoittelua. Lapsi, joka ei pääse muiden tapaan lukemiseen kiinni siitä nauttiakseen, ei lue tarpeeksi edetäkseen lukutaidossa asianmukaisesti. Siksi harjoittelu tulisi saada sellaiseen muotoon, että lapsi viihtyy sen parissa pitempäänkin ja jaksaa urheilijan tapaan automatisoida taitoaan. Viimeisessä artikkelissa Mikko Aro, Sini Huemer, Riikka Heikkilä ja Ville Mönkkönen esittelevät paljolti Sini Huemerin väitöskirjatyön perusteella tuloksia, jotka viittaavat mahdollisuuteen saada Ekapelin avulla aikaan myös lukusujuvuuden kohentumista tukevia tuloksia.

Teemanumeron lopuksi Heikki Lyytinen tiivistää LKK:n tärkeimpiä tuloksia ja tuo esiin asioita, joissa on vielä opittavaa, ennen kuin lukivaikeuksien problematiikka on tyydyttävästi auennut.

Viiteet

1 Suomalaislapset oppivat lukemaan jotakuinkin samassa järjestyksessä missä oppivat kirjainten nimet. Monikaan vakavia vaikeuksia lukemisessa kohdanneista LKK-lapsista ei olisi jäänyt tunnistamatta, jos ennaltatunnistuksessa olisi luotettu pelkästään kirjainten nimien oppimisesta saatuun havaintoon. Se kolmannes riskilapsista, joka kohtasi lukivaikeuksia oli käytännössä alin kolmannes kirjainten nimien oppimisessa 1-3 vuotta ennen koulua.

Kiitokset

Lapsen Kielen Kehitys (LKK) -projekti kuuluu Suomen Akatemian rahoittamaan Oppiminen ja Motivaatio -huippututkimusyksikköön (#213486 2006-2008 ja #129652 2009-2011).

Haluamme lämpimästi kiittää jokaista LKK-tutkimukseen osallistunutta kahtasataa perhettä. Vanhempien ja lasten sinnikäs, lannistumaton into tukea tutkijoiden mahdollisuuksia koota kuvattu kallisarvoinen tutkimusaineisto, on ennenkuulumaton saavutus: viisitoista vuotta tiivistä yhdessäeloa lukemattomine tutkimuspäivineen, tutkimuksen alkuvaiheessa jopa useita kertoja vuodessa.

Lähteet

Hallgren, B. (1950). Specific dyslexia (“congenital word-blindness"): A clinical and genetic study. Acta Psychiatrica et Neurologica Scandinavia, 65 Supplement, 1–287.

Lyytinen, H., Erskine, J., Ahonen, T., Aro, M., Eklund, K., Guttorm, T., Hintikka, S., Hämäläinen, J., Ketonen, R., Laakso, M.-L., Leppänen, P.H.T., Lyytinen, P., Poikkeus, A-M., Puolakanaho, A., Richardson, R., Salmi, P., Tolvanen, A., Torppa, M. & Viholainen, H. (2008). Early identification and prevention of dyslexia: Results from a prospective follow-up study of children at familial risk for dyslexia. Teoksessa F. Manis, G. Reid & L. Siegel (toim.), Handbook of dyslexia (s. 121–146), Lontoo: Sage Publishers.

Lyytinen, H., Erskine, J., Tolvanen, A., Torppa, M., Poikkeus, A-M., & Lyytinen, P. (2006). Trajectories of reading development: A follow-up from birth to school age of children with and without risk for dyslexia. Merrill-Palmer Quarterly, 52(3), 514–546.

Richardson, U., Leppänen, P.T.H., Leiwo, M. & Lyytinen, H. (2003) Speech perception of infants with high familial risk for dyslexia differ at the age of six months. Developmental Neuropsychology, 23, 387–397.

Van der Leij, A., Lyytinen, H. & Zwarts, F. (2001). The study of infant cognitive processes in Dyslexia. Teoksessa A.J. Fawcett & R.I. Nicolson (toim.), Dyslexia: Theory and good practice (s. 160–181). Lontoo: Whurr.