Message
Pääkirjoitus (02/2012): Vuorovaikutuksen ammattilaisia
Käsissäsi olevan Psykologia-lehden numeron artikkelit käsittelevät kumpikin omista näkökulmistaan kuormittuneisuutta ja siitä palautumista. Ajankohdaltaan artikkelit tuskin voisivat olla ajankohtaisempia, sillä esimerkiksi työpaikkakiusaamisen ja loppuunpalamisen kaltaiset, työn kuormittavuuteen liittyvät teemat ovat olleet julkisen keskustelun keskiössä pitkin kevättä. Elämän tarjoilemat stressitekijät eivät toki rajaudu työelämään, mutta aikuisväestön ympäristöistä keskeisimpiin työyhteisö eittämättä kuuluu. Tuoreen meta-analyysin (Robbins, Ford, & Tetrick, 2012, Journal of Applied Psychology) mukaan työntekijöiden kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta sekä työntekijän ja työorganisaation välisen psykologisen sopimuksen rikkoutumisesta ovat yhteydessä heikentyneeseen psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen. Samansuuntaisia tuloksia epäluottamuksen ja epäoikeudenmukaisuuden kielteisistä vaikutuksista niin hyvinvointiin kuin ryhmäprosesseihinkin on saatu myös useissa kotimaisissa sosiaali- ja organisaatiopsykologisissa tutkimuksissa. Meta-analyysin tulos siis tuskin tulee kenellekään yllätyksenä.
Lue lisää: Pääkirjoitus (02/2012): Vuorovaikutuksen ammattilaisia
Sisällysluettelo (02/2012)
Pääkirjoitus
TUULI ANNA MÄHÖNEN: Vuorovaikutuksen ammattilaisia 82
TIETEELLISET Artikkelit
MERVI VIRTANEN & KALEVI KORPELA: Elämäntilannetekijöiden yhteys mielipaikassa koettuihin elpymistuntemuksiin [Lue abstrakti >>]
Artikkelien tiivistelmät (02/2012)
Sanna Kinnunen, Anne Mäkikangas, Saija Mauno & Johanna Rantanen
Työssä koetun tarmokkuuden, uupumusasteisen väsymyksen ja palautumisen väliset yhteydet työviikon aikana
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää päiväkirja-aineiston avulla, kuinka tarmokkuutta ja uupumusasteista väsymystä koetaan työviikon aikana ja kuinka nämä kokemukset ovat yhteydessä toisiinsa ja palautumiseen. Tutkimukseen osallistui 256 hoito- ja palvelualojen työntekijää, jotka täyttivät päiväkirjaa työviikon ajan. Tutkimuksen tilastollisina analyysimenetelminä käytettiin toistomittausten varianssianalyysia ja latentin kasvukäyrämallin mixture-analyysiä. Tulokset osoittivat, että koko aineistossa työssä koettu tarmokkuus ja uupumusasteinen väsymys olivat yhteydessä toisiinsa negatiivisesti (r = -.66) työviikon aikana. Henkilökeskeinen tutkimusote kuitenkin toi esiin kolme ryhmää, joissa tarmokkuuden ja uupumusasteisen väsymyksen kokeminen oli erilaista työviikon sisällä. Nämä ryhmät olivat tasaisen tarmokkaat (n = 194), yhtä aikaa tarmokkaat ja väsyneet (n = 30) ja uupuneet (n = 28). Palautumisen osalta ryhmät erosivat toisistaan niin, että tasaisen tarmokkaat tunsivat palautuvansa hyvin koko viikon, uupuneiden sen sijaan palautuessa melko huonosti. Yhtä aikaa tarmokkailla ja väsyneillä palautumisen tunne lisääntyi viikonlopun lähestyessä saavuttaen saman tason tasaisen tarmokkaiden ryhmän kanssa. Yhteenvetona voidaan todeta, että tyypillisesti tarmokkuus ja uupumusasteinen väsymys ovat toisensa poissulkevia kokemuksia, mutta niiden yhtäaikainen kokeminenkin on mahdollista. Palautumisen taas havaittiin olevan positiivisessa yhteydessä työhyvinvointiin, joten sekä työntekijöiden että organisaatioiden tulisi pyrkiä lisäämään työkuormituksesta palautumista tukevia toimia työhyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
English summaries (02/2012)
Sanna Kinnunen, Anne Mäkikangas, Saija Mauno & Johanna Rantanen
Associations between vigor, exhaustion and recovery during the workweek
The purpose of this study was to investigate how vigor and exhaustion are experienced during the work week and what kinds of associations there are between these experiences and recovery. A total of 256 care and service sector employees filled a diary questionnaire and data were analyzed using both variable-centered (Repeated Measures Analysis of Variance) and person-centered (Growth Mixture Modeling) methods. Vigor and exhaustion showed a strong negative inter-dependence (r = -.66) but by applying a person-centered analysis (GMM) we were able to differentiate three groups, showing variations in the level of vigor and exhaustion. The groups were constantly vigorous (n = 194), concurrently vigorous and tired (n = 30) and exhausted (n = 28). Constantly vigorous employees were well recovered from work strain during the whole week whereas employees in the exhausted group recovered poorly. Those who were both vigorous and tired reported better recovery at the end of the week. Overall, the results indicate that typically vigor and exhaustion are exclusive but it is possible to experience them concurrently. Recovery was associated with well-being at work, implying that stress management interventions should improve employees' possibilities for recovery.



