Viime viikot media on kirjoittanut ahkerasti koulusta. Yhdeksäsluokkalaisia syynättiin oikein urakalla puolitoista vuotta sitten. Marrakuussa julkaistiin Koulutuksen arviointikeskuksen kotimainen tutkimus yhdeksäsluokkalaisten hupenevista taidoista ja viime viikolla vihdoin se Pisa. Lukiolaisten liitto julkaisi loppuviikosta oman selvityksensä lukiolaisten suhteesta tieto- ja viestintätekniikkaan ja sähköisiin oppimateriaaleihin. Selvitys sai onneksi mukavasti julkisuutta sekin.
Ajattelin kertoa tässä tutkimuksesta, jonka mukaan sähköpostipaasto parantaa töissä keskittymistä ja vähentää stressiä. Kuulostaa järkevältä ja uskottavalta. Tutkimustulosten raportointi herätti kuitenkin niin paljon kysymyksiä, ettei vastauksia jäänyt enää lainkaan.
Mihin päivän aikaan kannattaa kerätä tutkimusaineistonsa? Milloin pitää tärkeät kokoukset ja tehdä isot päätökset? Oletkohan huomannut ajatella tätä tärkeää asiaa kalenteriasi täyttäessäsi? No, minä en ole huomannut, mutta koska olen paatunut aamuvirkku ja siksi suosinut aina ja kaikessa tekemisessä aamuja, olen vahingossa tainnut saada ne rehellisemmät vastaukset.
Ajattele, jos todella eläisit vain tässä hetkessä, kuten amerikkalainen Lonni Sue. Jokainen päivä ja jokainen hetki on uusi, ihmeellinen ja innostava. Mutta siitä ei muista mitään parin minuutin kuluttua.
Viikonloppuna osallistuin Psykologianopettajien koulutuspäiville, missä PsT Kia Aarnio puhui taikauskosta. Kuten Kia Aarnio itse totesi, niin luento sopi mitä mainioimmin juuri lokakuun loppuun. Tenavat -sarjakuvasta tuttu Eppu istuu jälleen kurpitsapellolla odottamassa Suurta Kurpitsaa ja muut amerikkalaislapset ja nykyisin myös jotkut eurooppalaiset viettävät halloweenia. Kaikenlaisia kummituksia on ilmassa.
Tulevaisuudessa jokaisella on poikkeuksellisen hyvä muisti ja oppiminen sujuu. Iän myötä suorituskyky ei suinkaan heikkene, vaan pysyy vähintään ennallaan. Vaativissakin tehtävissä voidaan toimia hyvinkin iäkkäinä. Motivaatio on korkealla ja rutiinitehtävätkin tuntuvat kivoilta. Tällaista eivät suunnittele vain scifi-kirjailijat vaan myös arvostetut tutkijat.
Eilen vietettiin kolmatta kertaa kansainvälistä Epäonnistumisen päivää. Tiedä häntä kuinka kansainvälisesti tunnettu 13. lokakuuta on Epäonnistumisen päivänä, koska Aalto-yliopiston opiskelijat ovat sen vastikään perustaneet. Loistava idea joka tapauksessa ja ehdottomasti joman päivän arvoinen. Epäonnistumisen päivä -nettisivuilla sanotaan:”Päivä on täydellinen typeryyksiin, virhearviointeihin ja noloihin tilanteisiin. Ole ylpeä epäonnistuja - varmaa on ainoastaan, että et ole yksin!”
Mitä tehdään nuorille, jotka joutuvat sivuraiteille? Entä mihin he joutuvat sieltä? Suomessa viimeinen sijoituspaikka ennen aikuisuutta on koulukoti. Tausta-ajatuksena on kuntouttaa huonosti voivia nuoria. Muualla maailmassa suositaan pikemminkin rankaisemista ja nuorisovankiloita.
Puolitoista viikkoa sitten julkaistiin viime keväänä tehdyn kouluterveyskyselyn tuloksia. Iloiset uutiset saivat hienosti tilaa monissa medioissa, esim HS ja Yle. Kun yli puolet peruskouluikäisistä pojistakin ilmoitti viihtyvänsä koulussa hyvin, voinemme lopettaa keskustelun siitä, miksi suomalaiset nuoret eivät viihdy koulussa.
Huomasitteko puolitoista viikkoa sitten herkullisen kiistan tutkimuksen luotettavuudesta? Toinen osapuoli väittää, että alkoholimainonta lisää nuorten juomista. Toinen osapuoli puolestaan nostaa esiin kyseisten tutkimusten ongelmia. Asia on ajankohtainen, koska Suomen alkoholimainontaa ollaan rajoittamassa.