Lumoava ja pelottava Lorelei – miten purkaa kahtiajakautuneita naiskuvia?

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.

Aluksi

Sigmund Freud (1926; 1930) jätti naisen seksuaalisuuden naisanalyytikoille tutkittavaksi verraten sitä pimeään maanosaan. Freud (1923) pitäytyi käsitykseensä pienestä tytöstä ”kastroituna”, pojan tai miehen penistä kadehtivana ”poikana”. Nais-analyytikot ovatkin pyrkineet teorioissaan valaisemaan tätä pimeätä maanosaa (esim. Chasseguet-Smirgel, 1970; Horney, 1932; Hägglund, 1981; Kestenberg, 1982; 1990; Klein, 1988a; 1988b; Torsti, 1994). Esimerkiksi Kestenberg (1982) ja Torsti (1994) ovat kuvanneet, miten tyttö luo merkityksiä sisätilalleen varhaisten vaginaalisten tuntemustensa pohjalta suhteissaan niin varhaisiin kuin oidipaalisiin vanhempiinsa. Psykoanalyytikko Elina Reenkolan uusin kirja Lumoavan pelottava nainen. Seksuaalisuuden herättämä kauhu liittyy tähän naispsykologian teemaan ja on kiinnostava puheenvuoro tässä naisanalyytikoiden ketjussa. Reenkolan pääteemana on tarkastella, miten kaksijakoisesti naisen seksuaalisuus koetaan, niin lumon kuin pelon kohteena. Päänäyttämönä on Melanie Kleinin (1988a; 1988b) kuvaama alitajuinen fantasia niin hyvästä, elämää antavasta äidin rinnasta kuin pahasta ja tuhoavasta äidin rinnasta pettymysten hetkillä. Kun pieni tyttö Kleinin mukaan alitajuisesti haluaa itselleen kokemansa äidin sisäistä rikkautta ja runsautta, hän voi projisoida halunsa äitiin, joka tässä siirroksessa tulkitaankin oman sisätilan uhkana.

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.