”…peruskysymyksenä esiintyy, voidaanko tämä ”älykkyys”-nimityksen peittämä tutkimusala hahmottaa äärellisellä määrällä dimensioita” (Pellikka, 1941).

”...olisi pyrittävä luomaan dimensiosysteemi, joka käsittäisi niin monta toisistaan riippumatonta dimensiota, että miltei kaikki käytännössä kysymykseen tulevat ominaisuudet, siis koko persoonallisuus, voitaisiin palauttaa niihin” (Vahervuo, 1947).

”...differentiaalipsykologiasta saattaa muodostua nykyistä laajempi kokonaisuus, joka metodisesti ja ongelmanasettelultaan liittyy saumattomasti sosiologian ja eräiden muiden yhteiskuntatieteiden piiriin, muodostuen metodisesti näiden perustieteeksi” (Ahmavaara, 1956).

Seuraava artikkeli pyrkii selvittämään sitä, miten sota-ajan jälkeen suomalaisessa psykologiassa tapahtui uudelleen orientoituminen vaikutteiden lähteissä ja tutkimusmetodologiassa. Käytännössä tämä merkitsi differentiaalipsykologisen näkökulman korostumista parin vuosikymmenen aikana lähes ainoana akateemisen psykologian tutkimustraditiona. Esityksen lähtökohtana ovat olleet 1940- ja 1950-luvuilla ilmestyneet persoonallisuuden psykologian, sosiaalipsykologian sekä kasvatus- ja kehityspsykologian tutkimukset. Systemaattisesti on otettu huomioon väitöskirjat ja laajemmat tieteelliset monografiat⁽¹⁾ sekä Ajatus-aikakauskirjassa ilmestyneet psykologiaa käsitelleet artikkelit.