Artikkeli käsittelee eräitä suomalaisen akateemisen psykologian varhaisia linjauksia suhteessa kansainvälisen psykologian suuntauksiin. Filosofi-psykologi Eino Kaila (Kuva 1) suuntasi 1920-luvulta lähtien suomalaista psykologiaa hahmopsykologian mukaisesti, vaikka suhtautui siihenkin kriittisesti. Hän pyrki luomaan omaa dynaamista ja monikerroksista persoonallisuuspsykologiaa ja myöhemmin yhtenäistä psykologiaa, jossa ”loogisella behaviorismilla” tai ”hahmobehaviorismilla” oli sijansa. Kailan oppilaat alkoivat 1930-luvun jälkipuoliskolta suunnata tutkimusta ja opetusta toisaalta soveltavaan psykologiaan (pääasiassa Arvo Lehtovaara), toisaalta edelleen enimmäkseen hahmoteoreettisesti painottuneeseen havaintopsykologiaan (Kai von Fieandt). Saksankielisen psykologian vaikutus väheni heti toisen maailmansodan jälkeen, samalla kun angloamerikkalainen vaikutus lisääntyi ja uudet faktorianalyyttiset menetelmät tulivat suosituiksi. Kognitiivinen siirtymä (ei kumous) ilmeni Suomessa hitaasti ja sai laajempaa sijaa vasta 1970-luvun kuluessa.