Ensi keväänä, tarkalleen 12.5.1974, tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun maamme ensimmäinen psykologikomitea professori Kai von Fieandtin johdolla luovutti mietintönsä silloiselle opetusministerille, R. H. Oittiselle. Takana oli laajamittainen, yli kolme vuotta kestänyt työ (komitea oli asetettu jo 29.3.1961), ja oltiin suhteellisen toiveikkaita sen suhteen, että psykologien koulutuksen ja ammattiaseman kohdalla jotakin tapahtuisi. Optimismiin oli ainakin yksi syy: uskottiin, että Suomi pysyttelisi mukana muiden pohjoismaiden vanavedessä matkalla kohti yhteiskuntaa, joka pystyisi tarjoamaan ainakin kunnallisia psykologipalveluja kansalaisilleen. On näet muistettava, että kaikki sai alkunsa vuonna 1959 tehdystä Pohjoismaiden neuvoston jäsenaloitteesta, jossa toivottiin kaikkien jäsenvaltioiden osaltaan selvittävän, miten psykologien laillistaminen, psykologisen testiaineiston suojaaminen, psykologin vaitiolovelvollisuus sekä psykologien yhteiset pohjoismaiset työmarkkinat olisi järjestettävä. Tämän mukainen oli myös von Fieandtin komitean toimeksianto.