Artikkelissa tarkastellaan suomalaisten arvoja ja arvomuutosta Schwartzin arvomallin valossa ja koetetaan löytää uusia tapoja mitata yhteiseksi koettuja (kansallis)arvoja. Edustavilla otoksilla tehtyjen sana-assosiaatiotestin, autostereotypiatutkimusten sekä historiatietoisuutta koskevan tutkimuksen pohjalta kansallisarvoihin luettiin protestanttiset arvot (koulutus, tasa-arvo, työ, rehellisyys), luontoarvot (yhteys luontoon, oma rauha, luonnonsuojelu, luonnon kauneus) sekä turvallisuusarvo (maanpuolustus). Muut arvot muodostuivat yhteisiksi arvoiksi jo kansallista identiteettiä rakennettaessa 1800-luvulla, maanpuolustus vasta 1939–1940. Erityisesti analysoitiin yksilöllisten arvojen ja kansallisarvojen vuorovaikutusta muutoksen selittämisessä, aineistoina aikuisia edustavat Puohiniemen valtakunnalliset otokset 1991–2015 ja Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian yksikön neljä otosta Pyhtäältä 1975–2007. Hypoteesi, että kansallisarvot vahvistuvat epävarmoiksi koetuissa oloissa, sai tukea molemmista aineistoista, kun kansallisarvoihin kuuluva tasa-arvo tuli tärkeämmäksi 2000-luvun alkuvuosina, vastoin Schwartzin mallin oletuksia. Itseohjautuvuusarvojen ja turvallisuusarvojen samanaikainen vahvistuminen 2010-luvulla ei myöskään sovi vallitseviin teorioihin, mutta olisi selitettävissä yksilöllisten ja kansallisarvojen vuorovaikutuksen avulla. Kirjallisuuden tarkastelusta johdettiin myöhempää tutkimusta varten oletus, että kansallinen identiteetti voi vaihdella reflektiivisyydeltään ja suomalainen identiteetti saattaisi sijoittua reflektiivisyysasteikon yläpäähän, mitä selittäisi koulutus yhteisenä arvona sekä Suomen virallinen kaksikielisyys.

Avainsanat: arvot, arvomuutos, kansallinen identiteetti, kansallisarvot

”Den finska självbilden är samtidigt en internaliserad främling, en ’ädel vilde’ sedd med kulturmänniskans ögon” (Elmgren, 2016, s. 344).