Pääkirjoitus (01/2024): Sivistyneesti sivistymätön?
Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimennyt vuoden 2024 sivistyksen teemavuodeksi. Teemavuoden yhteistyökumppanina toimiva Tieteellisten seurain valtuuskunta on puolestaan kutsunut suomalaiset tiedeseurat osallistumaan teemavuoteen ja määrittelemään, mitä sivistys tänä päivänä on ja mitä sen tulisi olla.
Sanana sivistys viitannee tietämiseen ja ihmisen henkiseen kehittyneisyyteen. Arkiajattelussa sivistys yhdistyy helposti yleissivistykseen eli ihanteeseen runsaan tieto- ja taitomäärän hallitsemisesta, jonka turvin ihminen voi tarkastella maailmaa ja sen ilmiöitä laaja-alaisesti.
Äkkiseltään sanat sivistys ja varsinkin yleissivistys kuulostavat 2020-luvulla jo aika kuluneilta. Tarjoavathan Google ja Wikipedia helposti sen verran tietoa kuin kahvipöytäkeskustelu tai akateemisen esseen kirjoittaminen vaativat. Lisäksi ChatGPT arvaa sen, mitä hakukoneet eivät vielä tiedä, ja tarvittaessa tekoäly keksii sivistyneen kuuloisia näkemyksiä asiaan kuin asiaan.