Pääkirjoitus (01/2019): Julkaisuharhoja?
Tutkijoiden sidonnaisuudet aiheuttavat monella tieteenalalla keskustelua tutkimustulosten riippumattomuudesta. Ehkä helpoimmat esimerkit ovat keksittävissä lääketieteestä, jossa kaupalliset toimijat rahoittavat kehittämiensä lääkkeiden vaikuttavuuden tutkimusta. Kun 1980- ja 1990-luvuilla julkaistuja kliinisiä lääketutkimuksia on jälkikäteen tarkasteltu rahoittajatyypin mukaan, kaupallisten toimijoiden rahoittamissa tutkimuksissa on havaittu huomattavasti vahvempi julkaisuharhaverrattuna riippumattomien tahojen rahoittamaan tutkimukseen (Krimsky, 2013). Tämä tarkoittaa sitä, että rahoittajan kannalta epäedulliset tutkimukset on ainakin aiempina vuosikymmeninä jätetty usein julkaisematta, jolloin julkaistut tulokset ovat piirtäneet epärealistisen myönteisen kuvan hoitomuotojen tehosta. Lisäksi mahdollisten haittavaikutusten raportointi on saattanut jäädä suhteettoman vähäiseksi.