Interventiotutkimus kolmasluokkalaisten murtolukujen oppimisesta: ”Ylhäällä olevat vaan plussataan”
Miksi aiheeksi valikoitui murtolukujen oppiminen?
Kun mietin, mitä haasteita on peruskoulumatematiikassa, päällimmäiseksi mieleeni nousi murtolukujen hallitsemattomuus. Osa oppilaista ja myös osa luokanopettajista kokee murtoluvut vaikeana matematiikan osa-alueena oppia ja opettaa. Murtolukujen heikko hallinta nouseekin esille yhdeksännellä luokalla. Peruskoulunsa päättävien oppilaiden matematiikan osaamistulokset ovat laskeneet erityisesti lukujen ja peruslaskutoimitusten osalta, joihin murtolukutehtävät kuuluvat. Miten oppilas, jolla on heikot taidot, pärjää opinnoissaan toisella asteella? Moni toisen asteen opintonsa keskeyttävä oppilas keskeyttääkin ne usein juuri heikon matematiikan osaamisen vuoksi. Olisiko siis niin, että yleisimmin käytössä olevat opetusmenetelmät eivät ole murtolukujen opettamiseen parhaat mahdolliset? Tukemalla oppilaiden murtolukujen oppimista alakoulussa vaikutetaan matematiikan oppimiseen yläkoulussa ja sitä kautta oppilaiden toisen asteen opintojen valintaan. Oppilaat eivät ehkä keskeytäkään enää opintojaan heikon matematiikan osaamisen vuoksi, joten murtolukuihin panostaminen voi vaikuttaa jopa syrjäytymisen ehkäisyyn. On siis löydettävä toimiva opetusmenetelmä, joka tukee mahdollisimman hyvin murtolukujen oppimista.