Artikkelien tiivistelmät (02–03/2017)
Sielutieteestä psykologiaan – suomalaisen psykologiahistorian haasteita
Wilhelm Wundtin laboratorio yleensä nähdään psykologian maailmanlaajuisen historian symbolisena lähtökohtana. Suomen tapauksessa vastaavaa selvää lähtökohtaa ei helposti löydy. Ensimmäinen suomenkielinen psykologian oppikirja julkaistiin vuonna 1869; ensimmäinen akateeminen väitöstilaisuus pidettiin vuonna 1887. Soveltava psykologia alkoi 1920-luvulla Valtionrautateiden psykoteknillisessä laboratoriossa. Psykologian itsenäinen akateeminen historia alkaa kuitenkin vasta 1930-luvulla, kun ensimmäinen psykologian laboratorio perustettiin Helsingin yliopistoon ja kun Jyväskylän yliopistoon perustettiin ensimmäinen professuuri. Tästä johtuen Suomen psykologian historialla ei ole yhtä alkua, vaan monta. Suomen varhaista psykologiaa dominoi 1880-luvulta 1930-luvulle idealistinen filosofia, joka käsitti kohteensa dualistisesti. Kokeellinen tutkimus pystyi selittämään ihmismielestä vain alemmat alueet, ja korkeampi alue selitettiin käsitteellä ”apperseptio” – mielen vapaalla konstruktiivisella toiminnalla. 1930-luvulla uusi Eino Kailan julistama lähestymistapa syrjäytti vanhan dualismin uudella paradigmalla, joka selitti mielen ihmisen käyttäytymisellä. Toisen maailmansodan jälkeen omaksuttiin uusia psykometrisiä menetelmiä, ja kaikki idealistiset käsitteet – kuten apperseptio – hävisivät täysin Suomen psykologian historiasta. Paradigman vaihdos idealistisesta ”sielutieteestä” ”ihmisen käyttäytymisen psykologiaan” voidaan nähdä lineaarisena progressiivisena prosessina, jossa kehittyneemmät käsitteet korvaavat vanhat käsitteet. Muutoksen tarkempi tarkastelu näyttää meille kuitenkin, että muutosprosessi oli monimutkaisempi. Jotkut vanhan psykologian näkökohdat yksinkertaisesti korvattiin uusilla ilman uutta laajamittaista teoreettista tulkintaa. Itse muutosta ajoivat monet tekijät, ja jotkut yliopiston ulkopuoliset tutkimusyksiköt olivat tässä merkittäviä. Näistä suurin vaikutus oli valtion ammatinvalinnanohjaustoimistolla. Kirjoittaja argumentoi, että Suomen psykologian historia ei ole yhden miehen tarina vaan moniääninen ja monikerroksinen prosessi. ”Uuden historian” ajatukset voivat auttaa meitä olemaan herkkiä tälle menneen ja nykyisen psykologiamme moniäänisyydelle.
Avainsanat: psykologian historia – Suomi, psykologian ”uusi historia”, psykologian historian metodit, paradigma, moniäänisyys, monipaikkaisuus
Psykologian ensimmäisestä oppituolista 80 vuotta
Artikkelissa tarkastellaan dokumenttien ja kirjallisuuden perusteella Suomen ensimmäisen psykologian oppituolin perustamisen vaiheita. Psykologian (sielutieteen) professuuri perustettiin 1936 Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun. Ensimmäinen vakinainen psykologian professori, Arvo Lehtovaara, nimitettiin 1939. Virkaa oli hoitanut 1936–1939 Niilo Mäki, josta sittemmin tuli Suomen ensimmäinen erityispedagogiikan professori. Lehtovaara siirtyi 1952 Helsinkiin, ja Martti Takala valittiin hänen seuraajakseen 1954. Oppituolin historiaan – hakijoihin, asiantuntijoihin ja valittuihin – kytkeytyvät keskeiset henkilöt, joiden toiminnan kautta psykologia sai paikkansa akateemisena oppiaineena, osana yliopistolaitosta.
Avainsanat: psykologian historia, ensimmäinen professuuri, Arvo Lehtovaara, Niilo Mäki, Martti Takala
Ester Hjelt psykotekniikan ja ”käytännöllisen psykologian” pioneerina
Varhaisimmista suomalaisista naispsykologeista Ester Hjelt (1885–1960) oli Anitra Karstenin (1902–1988) ohella merkittävä soveltavan psykologian pioneeri. He molemmat joutuivat ammattiurallaan kohtaamaan akateemisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia esteitä ja tasapainottelemaan akateemisen psykologian ja soveltavan psykologian välillä. Artikkelissa tarkastellaan Ester Hjeltin urakehitystä, joka eteni kouluopettajan työstä psykologian soveltamiseen kouluissa, psykotekniikan alalla, ammatinvalinnanohjauksessa ja lastensuojelun piirissä. Hjeltin varsinainen akateeminen opetustyö Åbo Akademissa rajoittui vuosiin 1948–1953. ”Käytännöllisen” tai soveltavan psykologian alueita oli vähitellen tullut esiin Suomessa 1910-luvulla, aluksi kokeellisen kasvatusopin, differentiaalipsykologian ja lapsipsykologian yhteydessä. Soveltava psykologia sai enemmän itsenäistä jalansijaa 1920-luvulla, vaikka se ei erityistä akateemista arvostusta vielä tavoittanutkaan. Psykotekninen tutkimus, ammatinvalinnanohjaus ja älykkyystestaukset kouluissa olivat varhaisen soveltavan psykologian keskeisiä alueita.
Avainsanat: soveltavan psykologian historia, psykotekniikka, Ester Hjelt