Artikkelien tiivistelmät (06/2017)
Aikuisiän neurogeneesi hippokampuksessa mahdollistaa joustavan toiminnan
Tietyissä aivojen osissa, kuten oppimisen ja muistin kannalta tärkeässä hippokampuksessa, syntyy uusia hermosoluja läpi elämän. Tätä prosessia kutsutaan aikuisiän neurogeneesiksi. Tutkimusten mukaan terveet elämäntavat edistävät neurogeneesiä ja siten pitävät yllä aivojen muokkautumiskykyä. Neurogeneesi on hidas ja jatkuva prosessi, jossa hippokampuksen pykäläpoimussa jakautuvista hermokantasoluista erilaistuu hermostollisia esisoluja, joista lopulta usean välivaiheen kautta noin kahden kuukauden kuluessa kypsyy uusia jyväissoluja. Vain osa uusista jyväissoluista liittyy olemassa oleviin tai uusiin toiminnallisiin hermoverkkoihin ja selviää hengissä. Pykäläpoimun uusille hermosoluille on ehdotettu useita eri tehtäviä. On mahdollista, että uudet hermosolut auttavat muodostamaan erillisiä hermostollisia edustuksia samankaltaisista, mutta erillisistä tapahtumista suhteessa aikaan ja ympäristöön. Heikentynyt neurogeneesi haittaa oppimista, kun taas oppiminen edistää neurogeneesiä, erityisesti kun tehtävä on monimutkainen. On jopa ehdotettu, että neurogeneesi voisi suojata eteneviltä, hippokampuksen rakennetta ja toimintaa rappeuttavilta muistisai-rauksilta. Hippokampuksen uudet jyväissolut näyttäisivät olevan tärkeitä myös stressireaktioiden säätelyssä. Hippokampuksen neurogeneesin merkitys nimenomaan ihmisen tiedonkäsittelylle ja toiminnalle vaatii vielä lisäselvitystä.
Avainsanat: aikuisiän neurogeneesi, hippokampus, pykäläpoimu, jyväissolu, oppiminen, muisti
1900-luvun luovuustutkimuksen suuri linja: intuitio, oivallus ja luovat kohtaamiset
Artikkeli tarkastelee tieteellistä luovuutta koskevien käsitysten kehitystä 1900-luvulta nykyaikaan. Se lähtee liikkeelle Henri Poincarén vuonna 1912 esittämästä matemaattisen luovuuden teoriasta ja sen suhteesta psykoanalyysiin. 1950–1970- lukuja hallitsi J. P. Guilfordin innoittama pyrkimys löytää testien avulla luovat persoonallisuuden piirteet sekä kehittää luovuutta koulutuksen avulla. Howard Gruberin vuonna 1974 julkaisemaa Darwin-tutkimusta voidaan pitää käännekohtana siirtymässä kohti sosiokulttuurista luovuuskäsitystä. Gruber siirsi tarkastelun luovista episodeista pitkäjänteiseen luovaan työhön, sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja käsitejärjestelmien rakentumiseen. Hän myös määritteli uudelleen intuition ja oivalluksen merkityksen luovassa prosessissa. Muun muassa Robert Olton (1979) ja Rhona Oeche (1990) jatkoivat tätä uudelleenmäärittelyä. Sosiokulttuurinen luovuuskäsitys löi itsensä läpi 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Sen tunnettu versio on Mihály Csikszentmihalyin vuonna 1988 esittämä systeemimalli, joka tarkastelee luovuutta yksilön, tiedon alueen ja sosiaalisen kentän vuorovaikutuksessa toteutuvana ilmiönä. Sosiokulttuuriset näkemykset nivoutuivat 2000-luvun alussa taloustieteen sekä tieteen ja teknologian tutkimuksen piirissä kehittyneeseen innovaatiotutkimukseen. Tämä tutkimus teoretisoi vuorovaikutuksellista ja hajautettua luomista ja tutkii komplementaarisen osaamisen yhdistämistä verkostoissa ja yhteistyöprojekteissa.
Avainsanat: luova prosessi, intuitio, hautuminen, oivallus, systeemiset ja sosiokulttuuriset luovuuskäsitykset, luova kohtaaminen