Tämä artikkeli liittyy tutkimuskokonaisuuteen, joka käsittelee psykoterapian olemusta ja sen aatehistoriallista paikkaa. Tutkimuksessa tarkastelemme psykoterapiaa muusta kuin ahtaasti ymmärretyistä lääketieteen tai empiirisen psykologian näkökulmista. Pyrimme tutkimaan psykoterapiaa osana humanistista perinnettä. Tämän artikkelin tarkoitus on kahtalainen. Siinä kiinnitetään huomiota psykoterapiatutkimuksen niihin puoliin, jotka kirjoittajien näkökulmasta ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Osa psykoterapiailmiöstä tulee ymmärrettäväksi vain, jos psykoterapiaa tarkastellaan laajempaa filosofista taustaa vasten. Vallalla oleva empiiristen tutkimusten pääuoma jättää osan psykoterapiasta huomiotta. Pyrimme myös osoittamaan, että moderniin psykoterapiaan liittyvät kysymykset ovat olleet olemassa länsimaisen filosofian alusta asti. Näiden kysymysten tarkastelu alkuperäisessä kontekstissaan auttaa ymmärtämään myös modernia psykoterapiaa paremmin. Tarkastelun lähtöpisteinä ovat Platonin sieluoppi ja käsitykset akrasiasta eli heikkotahtoisuudesta. Lopputuloksena on, että ajatus kompleksisesta ja ristiriitaisesta sielusta auttaa ymmärtämään sekä akrasiaan sisältyvää filosofista ja psykologista ongelmaa että esitettyjä näkemyksiä psykoterapiasta, psykoterapiatutkimuksesta ja ihmisen paikasta maailmassa.

Avainsanat: psykoterapia, psykoterapiatutkimus, Platon, aatehistoria