Artikkelien tiivistelmät (03/2019)
Nuoren aikuisen suru vanhemman kuoleman jälkeen
Vanhempien kuolemaa aikuisuudessa pidetään odotettavissa olevana elämäntapahtumana, mutta sen aiheuttamasta surusta tiedetään vain vähän. Useimmiten oman vanhemman kuolema kohdataan lapsen elämän jo vakiinnuttua, mutta joskus menetys tapahtuu kesken itsenäistymisprosessin. Nuorelle aikuiselle vanhemman menettäminen on koettelevaa riippuvaisuussuhteen ja tuen tarpeen ollessa vielä voimakkaita. Varttuneempiin verrattuna nuoret aikuiset eivät välttämättä ole ehtineet varautua oman vanhemman kuoleman mahdollisuuteen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata nuoren aikuisen surua vanhemman kuoleman jälkeen nuorten aikuisten itsensä kokemana. Tutkimuksen tiedonantajat (N = 47) olivat vanhemman kuollessa 16–28-vuotiaita. Avoimia kysymyksiä sisältänyt tutkimusaineisto kerättiin elektronisella lomakkeella ja analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla. Nuoren aikuisen suruun vanhemman kuoleman jälkeen liittyi oman surun poissulkemista, surun kaoottisuutta, kokonaisvaltaista lohduttomuutta ja menetyksen hyväksyminen elämäntarinan osaksi. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että vanhemman rooli tuen ja turvan antajana jatkuu pitkään, vaikka lapsi on jo aikuistunut. Nuorten aikuisten suruun liittyi kokemus jäämisestävaille ymmärtäjää, ja nuoret aikuiset saattavat tarvita surun läpikäymiseen vanhemman kuoleman jälkeen enemmän tukea kuin muut aikuiset. Ajan kuluessa vanhemman kuoleman aiheuttamasta surusta voi syntyä kasvattava kokemus, jota nuoret aikuiset pystyvät hyödyntämään kohdatessaan muita kriisejä tai surevia.
Asiasanat: suru, nuori aikuinen, vanhemman kuolema
Seksuaalisuus yliopiston psykologian oppikirjoissa
Artikkelissa analysoidaan suomalaisten yliopistojen opintovaatimuksissa olevien kehityspsykologian oppikirjojen käsityksiä seksuaalisuudesta. Oppikirjojen tarkastelu on tärkeää, koska ne muodostavat ajankohtaisen psykologisen asiantuntijuuden perustan. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi ja erityisesti näkemys tiedon sosiaalisesta rakentumisesta. Tutkimuksessa on käytetty diskurssianalyyttistä lähestymistapaa. Tulokset tuovat esiin, miten kehityspsykologiset oppikirjat kuvaavat ihmisen seksuaalista kehitystä vahvan sukupuolitetusti. Niissä rakentuu kuva miehisestä viettikeskeisestä seksuaalisesta toiminnasta ja toisaalta naisellisesta vastuunkantamisesta. Seksuaalisuutta käsitellään eri ikävaiheissa pääosin biologisena kehityksenä, jota tarkastellaan usein erilaisten ongelmakehysten kautta. Nautinto liitetään osaksi seksuaalisuutta vasta ikääntyneillä. Käsitys seksuaalisuudesta on voimakkaan heteronormatiivista. Oppikirjat myös tuottavat kuvaa, että normaali seksuaalinen kehitys tapahtuu osana pitkäaikaista parisuhdetta, erityisesti avioliittoa. Tulokset osoittavat, että oppikirjojen kuvaukset sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ovat jähmeitä eivätkä näytä seuraavan ihmisten elämänkokemuksissa, yhteiskunnallisessa keskustelussa eivätkä lainsäädännössä tapahtuneita muutoksia. Oppikirjojen tekemisessä, niiden valitsemisessa ja opetuskäytössä olisi syytä huomioida oppikirjojen nykyisiä ongelmakohtia ja pyrkiä kohti monisyisempää psykologista tietoa seksuaalisuudesta.
Avainsanat: seksuaalisuus, sukupuoli, kehityspsykologia, yliopiston oppikirjat, sosiaalinen konstruktionismi, diskurssianalyysi