Hyvät lukijat, tulen käsillä olevassa jäähyväisluennossani käsittelemään kolmea ilmiötä: tietoa, ihmisarvoa ja kontekstia, erityisesti oman tieteenalani, sosiaalipsykologian, sekä henkilökohtaisten valintojeni näkökulmista. Taustaksi tekemisilleni voi mainita lapsuudenkodissani omaksumani tutkivan orientaation maailmaan. Lukiossa Lehtovaara–Hagforsin Psykologia-kirjan ehdottomasti kiinnostavimmat osat olivat sosiaalipsykologiaa. Miten ihmiset vaikuttavat toisiinsa, miksi tuhoamme toisiamme, miten instituutiot rajoittavat ja helpottavat elämää? Toisen maailmansodan päättymisestä oli vasta reilu neljännesvuosisata, suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtui auktoriteettiasemien purkamisia, erilaisia vaihtoehtoliikkeitä syntyi monia.

Ylioppilaskeväänä olin laittanut hakupaperit useampaan paikkaan. Kesällä sain valtiotieteellisestä tiedekunnasta kirjeen sisäänpääsystä – ja punaisen kirjan. Tuo pieni ihana kirja oli opinto-opas, kansiensa väristä nimensä saanut. Siitä selvisivät kaikkien valtiotieteellisen tiedekunnan tieteenalojen tutkintovaatimukset ja opetus. Yllätyksekseni sosiaalipsykologia löytyi tieteenalojen joukosta, sitä saattoi opiskella pääaineena. Tutkintovaatimukset näyttivät mitä kiinnostavimmilta. Päädyin opiskelijaksi valtsikaan, sosiaalipsykologia pääaineena. Tieteenalojen rajat olivat nykyisiä matalammat, pääainetta saatoimme vaihtaa vaikka viikoittain. Itse en vaihtanut kertaakaan.