Avasin viikonloppuna talven hiihtokauden. Enkä ollut ainoa. Helsingin Paloheinä oli täynnä hiihtäjiä lauantaina auringonlaskun jälkeen ja sunnuntaina heti auringon noustua. Ladulle oli lähtenyt nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, laihoja ja ei-niin-laihoja ihmisiä.

Omat lapseni  puhuivat ”pullahiihdosta”  yli kymmenen vuotta sitten. Eli isoisän kanssa hiihdettiin lähimpään kahvilaan syömään pullaa kaakaon kanssa. Sitten jaksoi hiihtää takaisin. Ilokseni kuulin ladulla, että sama hyvä tapa on edelleen voimissaan.

Hiihdän, koska se on kivaa. Toivon, että suurin osa muistakin hiihtäjistä oli lähtenyt ladulle samasta syystä. Joillain esim. miehelläni ja nuoremmalla kollegalla, johon ladulla törmäsimme, saattaa lisämotivaatiota tuoda kilometrien kerääminen. Viikonlopun jälkeen tai kauden päättyessä voi kaverien kanssa vertailla kilometrisaldoja. Joku voi hiihtää, koska se on terveellistä. Ja joku voi olla ladulla ostamassa hyvää omaatuntoa. Tällä viittaan lauseeseen, jonka kuulin pari viikkoa sitten perjantaijumpan jälkeen: ”No nyt voi herkutella viikonlopun hyvällä omallatunnolla”. Ei ehkä niinkään harvinainen syy harrastaa liikuntaa.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmia haastateltiin viime viikolla yliopiston nettisivuilla. Tässä hauskassa lyhyessä videossa Fogelholm, joka tunnetaan myös intohimoisena liikunnan harrastajana, antaa synninpäästön pikkuisen pyöreille hiihtäjille ja muillekin liikkujille. Terveyden kannalta liikkuminen on tärkeämpää kuin painoindeksi.

Mikael Fogelholmin haastattelu