Ratkaisevatko koneet kaikki työn teon ongelmat, vai syntyykö samalla uusia? Kolmenkymmenenvuoden takaisessa kongressiesitelmässä varoiteltiin, että vaikka yhä useammin kone voi hoitaa ihmisen työt, ihmistä tarvitaan edelleen viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki uhkaa mennä pieleen. Automaation ironiaa on, että samalla kun yhä suurempi osa tehtävistä luovutetaan koneille, ihmisen osaamisen ylläpitäminen on välttämätöntä ja yhä vaativampaa.

Asiaa pohdittiin reilu viikko sitten eurooppalaisessa kognitiivisen ergonomian kongressissa (ECCE 2012) Edinburghissa. Gordon Baxter St Andrews:in yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta tarkasteli 30 vuoden takaisesta klassikkoartikkelista ja nykypäivän esimerkeistä käsin, onko huoli automaation etenemisestä enää ajankohtainen.

Mitä automaatio tuo mukanaan? Ensinnäkin tehtävien siirtyessä koneille ihmisen rooli muuttuu aktiivisesta tekijästä passiiviseksi tarkkailijaksi. Aikaisemmin ihminen harjaantui hoitamaan tehtäviä nopeasti ja taitavasti. Automaation myötä ihmisen taidot rapistuvat, koska niitä ei enää päivittäin tarvita. Kun kone pettää, ihminen joutuu puuttumaan asiaan ruostuneilla taidoillaan.

Toiseksi automaatiossa on keskeistä, että ihmisen osaksi on jäänyt eteen tulevien ongelmien diagnosointi. Ongelmien ymmärtäminen vaatii kuitenkin hyvää kokemus- ja tietopohjaa ja käsitystä tämänhetkisestä tilanteesta. Jos kone hoitaa hommat, ihmisellä ei ole mahdollisuuksia oppia töitä tehdessään ratkaisemaan eteen tulevia ongelmia.

Kolmas klassinen automaation ongelma liittyy monitoroinnin haasteisiin. Saattaa kuulostaa helpolta, että ihmisen pitää vain tarkkailla, sujuuko kaikki niin kuin pitäisi, ja kone tekee sitten loput. Ihmisen on kuitenkin erittäin vaikeaa pitää yllä vireystilaa ja pysyä hereillä ja valppaana tilanteissa, joissa pääsääntöisesti ei tapahdu mitään. Lisäksi ihmisen pitää pystyä kärryillä sen suhteen mitä järjestelmä on tekemässä ja missä tilassa se on. Mutta koska järjestelmät toimivat nykyään huomattavasti nopeammin kuin mihin ihminen pystyy, niitä ei pysty enää valvomaan reaaliajassa muuta kuin hyvin abstraktilla tasolla.

Tekniikka on kehittynyt huimasti 1980-luvusta ja Baxter antaa useita esimerkkejä tämän päivän yhä monimutkaisemmista systeemien systeemeistä, joiden toimintavarmuus on huippuluokkaa. Mikään ei kuitenkaan toimi sataprosenttisesti. Vaikka tekniikka hoitaa ihmisen tehtävät yhä tehokkaammin ja virheettömämmin, ihmisen tulee edelleen osata puuttua yhä harvinaisempiin ja yhä vaativampiin ongelmatilanteisiin. Monissa ammateissa vaatimuksena ei ole vain itse ydinosaamisen ja toimintakyvyn ylläpitäminen tilanteessa, jossa koneet ja järjestelmät hoitavat tehtävät silloin kun kaikki sujuu eli lähes koko ajan. Uutena osaamisvaatimuksena on teknisten järjestelmien oppiminen ja hallitseminen, mikä on pahimmillaan niin vaativaa, että itse ydintaitojen ylläpitämiseen ei jää riittävästi aikaa. Vaikka lentäjän pitää yhä osata lentää, navigoida ja kommunikoida, yhä enemmän aikaa kuluu uusien teknologisten apuvälineiden oppimiseen ja hallitsemiseen.

Jos ja väistämättä kun jotain menee pieleen, ihmisen on yhä vaikeampi ymmärtää mitä kone tekee ja miten tilanteeseen voi puuttua ja ongelmia ratkaista. Tilanne on tuttu joka alalla, ei vain vaativissa turvallisuuskriittisissä tehtävissä. Human Factors -tutkimuksen, käytettävyyden ja ergonomian aloilta löytyisi joukko hyviä toimintatapoja ja suosituksia, joiden avulla ihmisen ja koneen vuorovaikutus sujuvoituisi ja toiminta ja turvallisuus varmistuisi ongelmatilanteissakin. Valitettavasti ihmisen kykyjä ja rajoituksia ei edelleenkään oteta riittävästi huomioon teknisten järjestelmien suunnittelussa.

European Conference on Cognitive Ergonomics (ECCE 2012).

Automaation ironiasta: Baxter, G., Rooksby, J., Wang, Y. ja Khajeh-Hosseini, A. (2012). The ironies of automation ... still going strong at 30? Proceedings of ECCE 2012 Conference, 29th-31st August, Edinburgh, North Britain, pp. 65 - 71.