Tieteellisten lehtien lukija näkee vain lopputuloksen, joka on useimmiten huomattavasti alkuperäistä versiota joka suhteessa parempi kirjoitus. Ei ihme, onhan esitelty lähestymistapa, tutkimusmenetelmät, tulokset ja johtopäätökset mankeloitu kahden tai kolmen tutkijan toimesta. Tällainen tieteellisten lehtien vertaisarviointi takaa, että lukijat saavat mahdollisimman pätevää tutkittua tietoa. Mutta kyllä se vaatii työtä meiltä arvioijiltakin.

Usein arvioijalle käy kuten minulle. Käsikirjoitus odottaa päivä- tai viikkotolkulla ja hautautuu aiemmin sovittujen töiden alle. Lopulta muistutukset soimaavat mieltä niin, että viikonloppuna ei luekaan sanomalehden liitettä vaan tuoretta käsikirjoitusta. Asia ei kuitenkaan harmita. On mukava päästä tutustumaan uusimpaan tutkimukseen ensimmäisten joukossa. Arviointi on usein myös voimistava kokemus. Se palauttaa mieleen, että korjaaminen ja uudelleen kirjoittaminen kuuluu tutkijan työhön. Parhaimmatkaan käsikirjoitukset eivät ole sellaisenaan valmiita ja huippututkijoiltakin joutuu toisinaan pyytämään parempia perusteluja tai lisäaineistoja ja -analyysejä.

Toisinaan arvio on selvä heti alkuunsa: johdannosta puuttuu keskeisiä asioita, tutkimusasetelma on aivan pielessä, menetelmistä ei saa selvää, tulosten käsittelyssä on ongelmia tai johtopäätökset intoutuvat aivan omiin sfääreihinsä, joilla ei ole mitään tekemistä tutkimuksen tulosten kanssa. Nämä asiat on nopea huomata, mutta niiden kirjaaminen ylös perustelluksi arvioksi on huomattavan hidasta.

Hyvää käsikirjoitusta on ilo lukea, mutta sitä joutuu lukemaan kuin piru raamattua. Kun kaikki näyttää päällisin puolin olevan kunnossa, joutuu arvioidessa todella paneutumaan tekstiin ajatuksen kanssa. Joka lauseen kohdalla keskittyy miettimään, kulkeeko ajatus loogisesti ja perustellusti ja onko kaikki kunnossa. Osan puutteista huomaa siitä, ettei pystyisi itse toistamaan kyseistä tutkimusta, eli menetelmiä ei ole kuvattu riittävän tarkasti. Joissain asioissa osaa ehdottaa korjauksia, koska on omassa tutkimuksessaan joutunut tekemisiin asian kanssa. Toisinaan arvioidessa joutuu luottamaan vain omaan tuntumaansa: jos en minä saa tästä kohdasta tolkkua, niin saako kukaan muukaan.

Tiesitte varmaan, että Psykologia-lehdenkin tieteelliset artikkelit vertaisarvioidaan. Vuosikausia arvioijia on ollut vähintään kaksi, heillä ei saa olla yhteistyötä kirjoittajan kanssa eivätkä he saa työskennellä samassa yksikössä. Heidän tulee myös olla väitelleitä tohtoreita, jotka tuntevat kyseisen tutkimuskysymyksen riittävän hyvin. Julkaistu tieteellinen artikkeli on siis moneen kertaan mankeloitu, jotta me lukijat voisimme nauttia pätevästä tiedosta ja sujuvasta kirjoituksesta.

Lisää vertaisarvioinnista: Tieteessä tapahtuu 7 / 2006