Top News 2020

Maanantaiblogi

Laboratoriossa vai oikeassa elämässä?

Kannattaako ihmisen toimintaa tutkia laboratoriossa yksinkertaisilla tehtävillä vai kentällä todellisissa tilanteissa? Saako todellisissa tilanteissa ja todellisilla tehtävillä hyödyllisempää ja sovellettavampaa tietoa kuin elämälle vierailla laboratoriokokeilla? Tämä kysymys tulee jatkuvasti esiin työssäni, jossa tutkin ihmisen tiedonkäsittelyä tutkimuslaboratoriossa. Onko tällaisesta tutkimuksesta hyötyä ja kertovatko tulokset mitään siitä, miten esimerkiksi ihmisen muisti toimii työssä ja arjessa?

Kaikki tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että ihanteellisin on tilanne, jossa tutkimusta tehdään luonnollisissa tilanteissa ja tulokset ovat yleistettävissä moniin muihinkin tilanteisiin kuin tutkittuun. Yksiselitteisesti huonoa puolestaan on sellainen tutkimus, jossa tilanne on kaukana luonnollisista olosuhteista, eikä tuloksia voida yleistää eikä hyödyntää koetilanteen ja tutkitun ryhmän ulkopuolella.

Mutta yleensä tutkimuksessa joudutaan tinkimään jommastakummasta vaatimuksesta: ekologisesta validiteetista tai yleistettävyydestä. Onko parempi tehdä luonnollisissa olosuhteissa tutkimusta, jos tulokset eivät päde missään muissa tilanteissa, vai onko parempi tehdä laboratoriossa tutkimusta, joka kuitenkin pätee monissa tilanteissa?

Arkioloissa tehtyjen tutkimusten tuloksia on vaikea yleistää, koska arkielämän tilanteet ovat harvoin samanlaisia: ihmiset, paikat, ajankohdat ja asiat muuttuvat. Aikaisemmin saadut tulokset ovat saattaneet liittyä näihin muuttuviin tekijöihin, eivätkä siihen ilmiöön, mitä on haluttu tutkia. Sen sijaan monet laboratorioissa tehdyt kokeet, kuten Ebbinghausin merkityksettömillä kirjainyhdistelmillä osoittama unohtamiskäyrä yli sadan vuoden takaa, tuovat esiin periaatteen, mikä yleistyy myös arkielämään: ilman kertailua asiat unohtuvat ja ikävienkin asioiden muistikuvat hiipuvat, jollei niitä kertailla mielessä.

On myös ilmiöitä, joita on vaikea huomata arkielämässä, mutta silti tulosta voidaan hyödyntää esimerkiksi opiskelussa. Tällainen on laboratoriossa jo 1930-luvulla esiin saatu tulos, että unohtamista voi estää ja oppimista tehostaa toistamalla tietoja ja taitoja pienissä jaksoissa. Oppimista tehostaa edelleen, jos toistojen välinen aika jatkuvasti kasvaa. Vasta kymmeniä vuosia myöhemmin asiaa herättiin tutkimaan myös luonnollisemmissa oppimisen ympäristöissä.

Mitä monimutkaisemmasta ilmiöstä on kysymys, sitä vaikeampi se on huomata arjessa tai työssä ja sitä tärkeämpi sitä on tutkia kontrolloidusti laboratorio-olosuhteissa. Esimerkiksi työelämän kannalta on hyödyllistä tietää, että tehtävästä toiseen siirtyminen vaatii hintansa, mikä näkyy suorituksen hidastumisena ja virheinä. Vielä ei kuitenkaan ymmärretä, mitkä eri tekijät voimistavat tai vaimentavat tätä niin kutsuttua tehtävänvaihtokustannusta. Ennen kuin asiaa tutkitaan kentällä työtehtävien ääressä, tulee laboratoriossa selvittää, mitkä olennaiset tekijät myös soveltavissa kenttätutkimuksissa tulee ottaa huomioon.

Perustuu artikkeliin:  Banaji. M. R. & Crowder R. G. (1989). The bankruptcy of everyday memory. American Psychologist, 44 (9), 1185–1193.