Innostus on eteenpäin vievä voima opettajan työssä
Kautta aikojen on yhtenä hyvän opettajan ominaisuutena pidetty innostusta. Innostunut opettaja on innostunut sekä opettamastaan aiheesta että itse opettamisesta. Innostunut opettaja tekee työtä sydämellään, itsensä likoon laittaen, parhaansa opiskelijan eteen tehden. Arkikäsitysten lisäksi myös lukuisissa tieteellisissä tutkimuksissa on todettu, että opettajan innostuksella on paljon myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi opiskelijoiden oppimisen ja motivaation kannalta. On muun muassa todettu, että innostunut opettaja toimii opiskelijalähtöisesti ja hyödyntää monipuolisia tapoja opettaa ja voi näin herättää opiskelijan kiinnostuksen opiskeluun. Innostukseen liittyy erilaisia myönteisiä tunteita, jotka puolestaan auttavat opettajaa toimimaan luovasti ja joustavasti muuttuvissa tilanteissa. Lisäksi innostunut opettaja luo oppimiselle suotuisaa myönteistä ilmapiiriä ja vuorovaikutussuhteita opiskelijoihin.