Kannanotto formatiivisen matematiikan arvioinnin puolesta
Johdanto
Tarkastelen tässä keskustelupuheenvuorossa formatiivista matematiikan arviointia. Näkökulmani oppimiseen on sosiokulttuurinen. Siten myös näkökulmani oppimisen arviointiin pyrkii olemaan sitä. Näen tälle puheenvuorolle huutavaa tarvetta, sillä vaaditaan paljon työtä, jotta formatiivinen arviointi juurtuisi osaksi opettajien toimintaa ja arvomaailmaa. Arviointikeskustelut pyörivät edelleen vahvasti summatiivisen arviointiajatuksen ympärillä, jossa painopiste on työn tekemisessä ja oppimisen ajatellaan syntyvän tämän toiminnan sivutuotteena. Kokeen ajatellaan mittaavan juuri sitä mitä pitääkin: oletko ahkerasti tehnyt ja opiskellut sen, mitä opettaja on käskenyt. Kun summatiiviset kokeet ajatellaan arvioinnin peruskaavaksi ja arviointikeskustelut käydään sen asettamissa raameissa, typistyy formatiivinen arviointi lähinnä keskusteluksi palautteesta; keskusteluksi palautteen määrästä, oikea-aikaisuudesta ja kyvystä sitouttaa oppilaita toivottuihin toimintoihin. Sosiokulttuurisesta perspektiivistä katsottuna näillä keskusteluilla ei ole juurikaan arvoa, koska ne tukeutuvat behavioristisiin oletuksiin oppimisesta ja sen arvioinnista (Shepard, 2008). Oppimisen aikaisen arvioinnin merkitys oppimiskulttuurin rakentumiselle saa edelleen kovin vähän huomiota osakseen, mikä kielii siitä, ettei formatiivisen arvioinnin tarkoitusperiä ole täysin ymmärretty. Formatiivinen arviointi on oppimista varten, ei oppimisen arvostelua varten.