Suurin osa ihmisistä kokee jossakin elämänsä vaiheessa potentiaalisesti traumatisoivan tapahtuman. Useille traumatisoiville tilanteille altistuminen eli kompleksinen traumatisoituminen lisää erilaisten mielenterveysongelmien todennäköisyyttä. Vallalla olevien traumateorioiden mukaan traumatisoiva tilanne johtaa mielenterveysongelmiin kognitiivisten prosessien vääristymisen kautta. Kompleksiseen traumatisoitumiseen on kehitetty interventio nimeltä narratiivinen altistusterapia, jonka tarkoituksena on vaikuttaa sekä traumamuistojen laatuun että henkilön autobiografisen muistin palautumiseen. Tässä tapaustutkimuksessa tarkasteltiin useita traumaattisia tapahtumia kokeneen nuoren psyykkistä oireilua, traumamuistojen laatua, traumaan liittyvää tiedonkäsittelyä ja elämäkertamuistia sekä niiden muutoksia narratiivisen altistusterapian aikana suhteessa vallalla oleviin traumateorioihin. Ennen interventiota tutkittavalla todettiin traumaperäinen stressihäiriö sekä huoltajan raportoimia käytösoireita, yliaktiivisuutta, kaverisuhteiden ongelmia sekä psyykkistä kokonaisoireilua.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisen Muistikysely läheiselle ‑lomakkeen toimivuutta Alzheimerin taudin tunnistamisessa. Tutkimusaineisto koostuu 79:stä muistiklinikalle tutkimukseen tulleesta henkilöstä, joista 25:llä todettiin Alzheimerin tauti, 35:llä jokin muu muistisairaus tai lievä kognitiivinen heikentyminen ja 19:llä subjektiivinen muistivaikeus ilman muistisairautta. Kontrolliryhmässä oli 34 tervettä verrokkia. Läheinen arvioi tutkittavan muistin heikentymistä läheismuistikyselyyn vastaamalla. Tutkittaville tehtiin CERAD-tehtäväsarja osana neuropsykologista tutkimusta. Läheisen arvio muistipotilaan muistista oli tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä potilaan kognitiiviseen suoriutumiseen siten, että mitä heikompi kognitiivinen testisuoriutuminen oli, sitä merkittävämmäksi läheinen arvioi potilaan muistin heikentymisen. Läheiskyselyn erottelukykyä tutkittiin ROC-analyysin ja käyränalaisen pinta-alan (AUC) avulla.
Lasten ja nuorten tarkkaavuushäiriön diagnostinen arvio edellyttää tietoa käyttäytymisestä eri ympäristöissä usean henkilön arvioimana. Tällaisen tiedon keräämiseen kouluympäristöstä tarvitaan luotettavia kyselylomakkeita. Tutkimuksessa tarkasteltiin tarkkaavuushäiriön oirekriteereistä muodostetun ADHD Rating Scale IV (ADHD RS-IV) opettajan version toimivuutta suomalaisten lasten ja nuorten arvioinnissa. Normiryhmän (n = 694) muodostivat 7–15-vuotiaat peruskoululaiset ja kliinisen ryhmän (n = 219) samanikäiset tarkkaavuushäiriödiagnoosin saaneet lapset ja nuoret. Tulokset osoittivat kyselylomakkeen pistemäärien olevan ryhmissä pojilla tyttöjä korkeammat. Myös äidin matala koulutustaso ja lapsen oppimisvaikeudet olivat yhteydessä korkeampiin pistemääriin. Sekä kyselylomakkeen kokonaisasteikon että osa-asteikkojen reliabiliteetit olivat hyvät. Opettajan kyselylomakearvio erotteli normiryhmän ja tarkkaavuushäiriöryhmän toisistaan.