Mielenterveytemme on vahvasti sidoksissa muihin ihmisiin. Sosiaalisen vuorovaikutuksen määrällä ja laadulla on merkittävä rooli niin mielenterveydessä kuin yleisessä hyvinvoinnissa ja terveyskäyttäytymisessä. Tämä on nähtävissä jo varhaislapsuudessa. Varhaisen vuorovaikutuksen tutkijat (mm. Trevarthen & Aitken, 2001) ovat osoittaneet, että sensitiivisesti vastavuoroinen vuorovaikutus vauvan ja tämän hoitajan välillä on edellytys lapsen normaalille kehitykselle. Rakastava ja huolehtiva vuorovaikutus tarjoaa vauvalle peilin, joka välittää lapselle hyväksyvän ja positiivisen kuvan hänen minuudestaan ja ympäröivästä maailmasta. Täten vastavuoroinen vuorovaikutus luo pohjaa lapsen itsetunnolle ja mielenterveydelle. Tämä kehitys jatkuu aikuisuudessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisella vuorovaikutuksella on sekä lyhyen että pitkän aikavälin vaikutuksia mielenterveyteen – niin hyvässä kuin pahassa – ja että nämä vaikutukset ilmaantuvat lapsuudessa ja kasaantuvat elämän kuluessa (mm. Aneshensel, Phelan & Bierman, 2013). Aikuiset, jotka ovat sosiaalisesti aktiivisempia, ovat terveempiä ja elävät pidempään kuin heidän sosiaalisesti eristäytyneemmät toverinsa.