Lectio Praecursoria

Kognitiiviset häiriöt skitsofreniassa: yhteys sairauden riskitekijöihin ja kliinisiin piirteisiin

Väitöskirjan aiheena ovat kognitiiviset häiriöt skitsofreniassa. Mahdollisesti parhaiten tunnettuja skitsofrenian oireita ovat aistiharhat, jotka ovat usein kuuloharhoja, ja harhaluulot, kuten uskomus, että joku seuraa tai haluaa myrkyttää. Näitä kutsutaan skitsofrenian positiivisiksi oireiksi. Lisäksi skitsofrenian oireisiin kuuluvat hajanaiset oireet eli hajanainen puhe tai käytös. Skitsofreniapotilailla on usein myös niin kutsuttuja negatiivisia oireita, kuten apatiaa, puheen köyhyyttä tai tunneilmaisun latistumista. Skitsofrenia on heterogeeninen sairausryhmä, ja häiriö voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä. Positiiviset ja hajanaiset oireet voivat vaihdella ajan myötä samallakin potilaalla. Skitsofreniaa sairastavilla on heikentynyt toimintakyky esimerkiksi töissä tai sosiaalisissa tilanteissa, ja heidän kykynsä huolehtia itsestään voi olla heikentynyt. Kun toisilla skitsofreniapotilailla arkielämän toimintakyky romahtaa, eivätkä he välttämättä pysty asumaan itsenäisesti, toiset voivat käydä töissä ja akuutin sairausvaiheen jälkeen jatkaa elämäänsä muutenkin kuten ennen sairastumista.

Vain tilaajilla on pääsy tämän artikkelin täysversioon.

Kirjaudu sisään tai klikkaa tästä tilaamaan Psykologia-lehti.

Jos olet jo tilaaja, rekisteröidy tästä.