Artikkelien tiivistelmät (06/2019)
Vammaisuus ja elämän tarkoitus näkövammaisen Oskari Lehtivaaran elämäntarinassa
Vammaiselle tai vammautuneelle henkilölle elämän mielekkyyden rakentaminen on usein haastavaa. Artikkelissa tarkastelemme näkönsä menettäneen Oskari Lehtivaaran omaelämäkertaa esimerkkinä merkityksen ja tarkoituksen onnistuneesta löytämisestä. Teoreettisina välineinä ovat Vilma Hännisen tarinallisen kiertokulun teoria, Viktor Franklin logoterapia, elämän merkitystä koskeva tutkimus sekä Jack Martinin henkilökeskeinen psykologinen lähestymistapa. Lehtivaara syntyi viime vuosisadan alussa Lapissa vaatimattomiin oloihin, menetti näkönsä seitsemänvuotiaana, kävi Kuopiossa sokeiden koulua, elätti itsensä lähes lapsesta saakka harjanvalmistuksella ja harjakaupalla, oli aktiivinen sokeiden järjestötyössä ja eteni lopulta sokeiden lehden päätoimittajaksi ja sokeiden kirjapainon johtajaksi. Lukeminen, kirjoittaminen ja esperanto olivat hänelle tärkeitä harrastuksia lapsuudesta lähtien. Tarinallisen kiertokulun käsittein Lehtivaaran elämän merkityksellisyys rakentui unelmien ja arvojen suuntaisesta johdonmukaisesta toiminnasta, jossa pyrkimys itsen ja perheen elättämiseen kasvoi pyrkimykseksi toimia sokeiden yhteisön hyväksi. Lehtivaaralla oli oman määrätietoisuutensa lisäksi erilaisia selviytymistä tukevia resursseja, kuten häntä eri elämänvaiheissa tukeneita sosiaalisia suhteita. Logoterapian käsittein näitä voi kuvata toiminnallisuuteen, kokemuksellisuuteen ja asennoitumiseen liittyvinä tarkoituksen lähteinä.
Avainsanat: näkövammaisuus, elämän tarkoitus, logoterapia, tarina
Parisuhdetyytyväisyys, ristiriidat ja eroaikeet kaksikulttuurisissa ja suomalais-suomalaisissa liitoissa
Muiden maiden kansalaisten kanssa solmittujen avioliittojen määrä on Suomessa kasvanut. Noin joka kymmenes solmittu avioliitto on nykyisin suomalaisen ja ulkomaalaisen välinen, pääkaupunkiseudulla selvästi useampi. Koska kaksikulttuuriset liitot päätyvät eroon yksikulttuurisia liittoja useammin, myös mediassa on pohdittu näiden liittojen eroriskiä. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin kahden laajan kyselytutkimusaineiston avulla, missä määrin kaksikulttuuriset parisuhteet eroavat kantaväestön liitoista parisuhdetyytyväisyyden, parisuhteen ristiriitojen ja eroaikeiden suhteen. Lisäksi tarkasteltiin kaksikulttuurisissa liitoissa elävien parien kokemuksia liiton toimivuuteen vaikuttavista tekijöistä avoimen kysymyksen ”Kuinka neuvoisit kahden kulttuurin liittoja solmivia pareja?” avulla. Tulokset osoittivat, että tyytyväisyys parisuhteeseen, seksielämään ja vanhemmuuteen oli kaksikulttuurisissa liitoissa (n = 2 389) tilastollisesti merkitsevästi korkeampaa kuin suomalais-suomalaisissa liitoissa (n = 1 886). Parisuhteen ristiriitojen kokonaismäärässä kantasuomalaiset liitot ja kaksikulttuuriset liitot eivät miesten kokemana eronneet toisistaan. Kuitenkin ulkomaalaiset naiset, jotka elivät suomalaisen miehen kanssa, raportoivat enemmän ristiriitoja liitossaan kuin suomalaiset naiset suomalaisen miehen kanssa. Kaksikulttuuriset parit riitelivät eniten kotitöistä, mutta merkitsevästi vähemmän kuin suomalais-suomalaisissa liitoissa. Erilaisiin elämänarvoihin ja -tyyleihin liittyviä ristiriitoja heillä oli melko vähän. Samoin alkoholin ja päihteiden käyttöön ja uskottomuuteen liittyen he riitelivät vähän, eikä tässä ollut eroa kantaväestön liittoihin verrattuna. Miesten eroaikeissa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa eri liittotyyppien välillä. Sen sijaan naisilla eroaikeet olivat kaksikulttuurisissa liitoissa tyypillisempiä kuin kantaväestön liitoissa. Avoimissa vastauksissaan kaksikulttuuristen liittojen parit nostivat tyypillisimmin esiin teemoja liittyen yhtäältä parisuhteen vastavuoroisuuteen ja toisaalta toiseen kulttuuriin tutustumiseen ja kielen merkitykseen sekä tietoisuuteen omasta ja toisen kulttuurista.
Avainsanat: monikulttuurisuus, kaksikulttuurinen parisuhde, suomalais-suomalainen parisuhde, tyytyväisyys parisuhteessa, eroaikeet parisuhteessa, ristiriidat parisuhteessa
Päihdekuntoutujien retkahtamista ja sen välttämistä koskevat narratiivit laitospäihdekuntoutuksessa
Päihderiippuvuudesta kuntoutuminen on harvoin suoraviivainen prosessi. Retkahtaminen on ajatuksissa usein taustalla läsnä, esimerkiksi joko menneisyydessä koettuna tai mahdollisena tapahtumana tulevaisuudessa. Kuntoutujien laitospäihdekuntoutuksen aikana tuottamaa puhetta ja kokemustietoa retkahtamisesta on tutkittu varsin vähän. Tässä tutkimuksessa kohdistimme huomion retkahtamista ja sen välttämistä koskeviin narratiiveihin seitsemän laitoskuntoutuksessa olevan kuntoutujan haastattelupuheessa. Tarkoituksenamme oli selvittää, millaisin narratiivein päihdekuntoutujat kuvaavat retkahtamista ja päihteettömiä jaksoja menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa. Paikansimme kolme narratiivia, jotka ovat oppimisnarratiivi, päivä kerrallaan -narratiivi sekä hallitsemisnarratiivi. Tarkastelimme analyysissa narratiivien eroja. Narratiivit heijastelivat erilaisia käsityksiä retkahtamisesta ja päihteettömyydestä sekä niiden jäsentymisestä suhteessa aikaan. Oppimisnarratiivissa korostuu aiemmista kokemuksista oppiminen tulevaisuuden retkahdusten ehkäisemiseksi, kun taas päivä kerrallaan -narratiivissa painottuu nykyhetkessä toimiminen. Hallitsemisnarratiivissa keskeistä on erilaisten vaihtoehtojen pohtiminen tavoitteen suhteen, jolloin merkityksellistä on kokemus joko aiemmasta tai tulevaisuudessa mahdolliseksi arvioidusta hallitusta päihdekäytöstä. Retkahtamisen puheeksi ottaminen päihdehoidon asiakkaan kanssa on tärkeää jokaisessa hoitovaiheessa. Retkahtamiseen liittyvien narratiivien tunnistaminen asiakkaan puheesta voi auttaa oikeanlaisen lähestymistavan valitsemisessa tai eri lähestymistapojen yhdistämisessä ja hoitopolun suunnittelemisessa kuntoutujien tarpeiden mukaiseksi.
Avainsanat: retkahtaminen, laitospäihdekuntoutus, aika, tulevaisuus