Koronaviruksen leviämisen ehkäiseminen vaatii ihmisiä omaksumaan monia totutusta poikkeavia tapoja, kuten fyysisen etäisyyden pitämistä ja tiheää käsienpesua. Viranomaisten antamien suositusten ja ohjeiden noudattamista on mahdotonta kaikilta osin valvoa, ja osa varotoimenpiteistä saattaa jatkua hyvinkin pitkään, joten ohjeiden toimivuus on huomattavassa määrin kiinni ihmisten vapaaehtoisesta pyrkimyksestä noudattaa niitä. Psykologiassa ja sosiaalipsykologiassa on pitkä tutkimustraditio asenteisiin, motivaatioon ja käyttäytymiseen vaikuttamisen mekanismeista ja menetelmistä. Tämän artikkelin tavoitteena on 1) esitellä epidemian leviämistä ehkäisevien käyttäytymismuutosten analyysin sekä systemaattisen interventiosuunnittelun malli sekä 2) linjata käyttäytymistieteellisiin teorioihin ja tutkimusnäyttöön perustuvia konkreettisia toimintaohjeita politiikkatoimenpiteitä suunnitteleville viranomaisille. Artikkeli perustuu keskeisiä sosiaalipsykologisia teorioita kuten itsemääräämisteoriaa, sosiaalisen identiteetin teoriaa sekä tottumusteoriaa hyödyntäneisiin tutkimuksiin sekä tuoreisiin tieteellisiin artikkeleihin käyttäytymistiedon hyödyntämisestä nimenomaan sars-CoV-2-viruksen leviämisen ehkäisyssä. Käyttäytymistiedettä voidaan hyödyntää esimerkiksi suunniteltaessa havainnollistavaa ja motivoitumista tukevaa kansalaisviestintää tai uusien tottumusten luomista tukevia interventioita sekä räätälöitäessä sopivia toimenpiteitä eri väestöryhmille. Parhaimmillaan toimenpiteet aktivoivat ihmisten sosiaalista identiteettiä ja tukevat heidän omaehtoista motivaatiotaan synnyttäen vahvan omakohtaisen sitoutumisen vaadittuun käyttäytymiseen.

Avainsanat: koronavirus, sars-CoV-2, covid-19, politiikkatoimet, julkishallinto, viranomaisviestintä, käyttäytymiseen vaikuttaminen, terveyden edistäminen, ennaltaehkäisy