Suomi oli 1900-luvun alkaessa autonominen osa Venäjän imperiumia. Vastaavasti tiedeyhteydet Pietarin suuntaan olivat tiiviitä. Psykologia etsi vasta paikkaansa tieteen kentällä, ja venäläisellä psykofysiologialla oli tässä oma roolinsa.

Ivan Pavlov sai tunnetusti Nobel-palkintonsa 1904, mutta vähemmän tunnettua on suomalaisten osuus palkinnon myöntämisessä. Robert Tigerstedt oli yhtenä lausunnonantajana, ja hän arvioi Pavlovin työtä merkittäväksi osoitukseksi siitä, kuinka keho ja psyyke kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat toisiinsa.

Pavlovin ajattelun kanssa saman suuntaisesti ajattelivat monet muutkin venäläiset psykofysiologit. Reaktologit ja refleksologit esittivät omia, Pavlovin kanssa kilpailevia, tulkintojaan refleksien vaikutusmekanismeista.