Lev Vygotski ja subjektiviteetin teoria
Pitkälti A. N. Leontjevin tuotantoon nojaava kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria (CHAT) on saavuttanut vahvan aseman kasvatustieteellisen ja psykologisen tutkimuksen kentällä. Teoria painottaa ihmismielen historiallista muotoutumista ja sen menetelmälliset ratkaisut ovat muutokseen tähtääviä interventiokokeita. Empiirisenä tutkimusotteena teoria on osoittautunut menestyksekkääksi. Lähestymistapaa luonnehtii kuitenkin paradoksi: teorialta, joka painottaa tutkimuskohteidensa historiallisuutta, puuttuu sen oman historian analyysi, tutkimusten pitäytyessä empiirisissä analyyseissa. Tällä on seurauksensa myös teorian käsitteelliseen arkkitehtuuriin. Kun Neuvostoliiton lakkautumisen myötä alkoi kulttuurihistoriallisen psykologian tekstejä koskeva ”arkistovallankumous”, myös teoriahistorian kriittinen arviointi tuli mahdolliseksi. Käynnissä onkin Lev Vygotskin (1896–1934) tekstien uusi luenta, jolla on juurensa Neuvostoliitossa 1970-luvulla alkaneessa keskustelussa Leontjevin toiminnan teorian rajoista. Fernando González Reyn (1949–2019) subjektiviteetin teoria liittyy tähän Vygotskin tuotannon uudelleenarviointiin. Teoriassa subjektiviteetti nähdään yksilöllisen ja yhteisöllisen vastakkainasettelun ylittävänä ontologisena käsitteenä ja samalla episteemisenä välineenä inhimillisen kokemuksen empiiriseen tutkimukseen. Artikkelissa kuvataan González Reyn Vygotski-tulkinnan pääpiirteet ja siihen nojaava subjektiviteetin teoria sekä tarkastellaan sen paikkaa kulttuurihistoriallisen tutkimuksen kentällä.