Nuoruusikä lapsuuden ja aikuisuuden välissä on ainutlaatuinen ajanjakso, jossa keskeisimpinä kehitystehtävinä ovat irtautuminen vanhemmista ja suuntautuminen enenevissä määrin ikäryhmän joukkoon, kehon ja psyyken muutokset ja niiden hyväksyminen, seksuaalisuuden kohtaaminen sekä oman identiteetin rakentuminen (Christie & Viner, 2005; Marttunen & Kaltiala, 2021). Tässä murrosvaiheessa mieli on usein kovassa myllerryksessä, eivätkä erilaiset mieliala- ja ahdistuneisuusoireet ole lainkaan tavattomia tai myöskään aina merkki varsinaisesta mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöistä kuitenkin puolet puhkeaa ennen 14. ikävuotta ja peräti kolme neljäsosaa ennen 24. ikävuotta (Kessler ym., 2007). Nuoruus on siis kiistatta hyvin keskeinen ajanjakso myös sen suhteen, kuinka mielenterveyden häiriöiden syntymistä voitaisiin ennaltaehkäistä.

Nuorten mielenterveyden ongelmat ja hoitoon pääsyn haasteet ovat viime aikoina nousseet valitettavasti varsin ajankohtaiseksi aiheeksi. Saamme lukea mediasta lähes päivittäin siitä, kuinka nuoret ovat aiempaa ahdistuneempia, opiskelijat uupuvat ja globaalit kriisit lisäävät mielen kuormitusta. Samanaikaisesti esimerkiksi koulupsykologeista puuttuu joillain alueilla pahimmillaan puolet, nuorisopsykiatrisen hoidon jonot ylittävät hoitotakuun sallimat määräajat ja osastohoidossa nukutaan ajoittain jopa lattialla, kun vuodepaikat eivät riitä. Silti sairaanhoitopiirin leikkauslistan kärkeen nousee nuorisopsykiatrisen osaston lakkauttaminen, eikä mielenterveyden hoitoon pääsyn parantaminen nouse valtakunnassa kärkihankkeeksi.